Eoin Colfer, Andrew Donkin ja Giovanni Rigano: Illegal

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nuoren Ebon tarina alkaa jostain Ghanan köyhästä pikkukylästä. Sisko on jo ajat sitten lähtenyt etsimään parempaa elämää Euroopasta, mutta on avoin kysymys, pääsikö hän koskaan perille. Nyt on sitten isovelikin lähtenyt vaaralliselle matkalle, sanomatta Ebolle aikeistaan sanaakaan. Ebolla ei ole kylään enää muita siteitä, kuin juoppo setä Patrick, joten valinta on helppo tehdä; isoveli pitää saada kiinni ja ehkä he yhdessä voivat toteuttaa unelmansa Euroopasta.

Matkalla on tietysti monia vaaranpaikkoja. Saharan ja Välimeren ylittäminen on koitunut monen kohtaloksi, mutta toisinaan toiset ihmiset muodostavat sen kaikista suurimman uhan. Salakuljettajille lupaukset ja ihmishenki eivät paljoa merkitse, matkan varrelle jää moni toiveikas.

Ebon tarina itsessään on fiktiivinen, mutta se perustuu useiden siirtolaisten haastatteluihin, joten jokainen tarinan osa on tapahtunut jollekin todelliselle henkilölle. Huonompien tekijöiden käsissä tästä saattaisi helposti seurata hajanainen kokonaisuus, mutta vielä mitä, sarjakuvan kerronta on ilahduttavan eheää, jännittävää ja hyvin rytmitettyä, mikään kuivakka opetussarjakuva ei ole kyseessä. Illegal on kuin paraskin jännityskertomus, mutta se on paljon sitä enemmän, kun tietää kirjan kärsimysten olleen jollekulle totta.

Taidolla kerrottu tarina ei ole mikään ihme, sillä asialla ovat veteraanikertojat. Eoin Colfer on tunnettu Artemis Fowl -kirjoistaan ja Andrew Donkin on rutinoitunut kirjoittaja hänkin. Giovanni Rigano puolestaan on mestarillinen piirtäjä, joka on aikaisemmin piirtänyt muiden muassa Artemis Fowl -kirjojen sarjakuvaversiot. Yksityiskohtaiset taustat ja ilmeikkäät hahmot heräävät kirjan sivuilla eloon, kaikesta näkee että Rigano ei ole päästänyt itseään helpolla.

Loistava sarjakuva, jota voi suositella sekä sarjakuvan ystäville yleensä, mutta myös pakolaiskriisistä kiinnostuneille.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...