Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Luin aiemmin tänä vuonna Ann-Luise Bertellin kooltaan pienen, mutta sisällöltään uskomattoman laajan romaanin Ikävän jälkeen. Se kertoi Maria Alinan tarinaa kahdessa aikatasossa, siirtolaisena Kanadassa ja hauraana vanhuksena koti-Suomessa. Tämä käsillä oleva Ikuinen kaipuu sijoittuu ajallisesti 1950-luvulle, jolloin Maria perheineen muuttaa Kanadasta takaisin kotiseudulleen Vöyriin. Marian kaksoset, Marlene ja Susan, joista perheen kesken tulevat pian Len ja Sus, ovat kirjan alussa kahdeksanvuotiaita, ja heistä Marlene, Len, toimii teoksen minäkertojana.
Millainen onkaan tämän erityisen herkän ja paljon havaitsevan lapsen ääni! Hän kuvaa taitavasti sitä valtavaa muutosta, mitä Kanadasta suomalaiselle maaseudulle muuttaminen merkitsee. Röyhelömekot ja hatturasiat osoittautuvat pian tarpeettomiksi. Perheen isä, jolle sukulaismies on luvannut pankista töitä, jyystää maatilan hoitamisessa, mistä ei tahdo tulla mitään. Hänen auraamansa pellot ovat kuin myrskyn jäljiltä, ihmekös tuo, kun on laivalla tullut. Äiti polttaa puolisalaa tupakkaa, tuskailee ja ahdistuu, mutta kykenee sentään jollain lailla entisiin töihinsä karjan kanssa. Tytöistä Len on se vähemmän suosittu, vähemmän kaunis, kun taas Sus osaa tehdä itseään tykö, kuten Len asian näkee. On sopeuduttava kouluun, kavereihin ja näiden vanhempiin. Jossain on sitten salaperäinen Lidia. Kläpi? Äpärä? Mitä sellaiset sanat tarkoittavat?
Bertellin taito ei piile ylen erikoisten juonenkäänteiden kertomisessa, vaan siinä, miten aistivoimainen ulkomaailman suhteen onkaan Lenin ääni, havaitseva, yhtaikaa viaton ja varhaiskypsä. Miten hyvin lukija voikin aavistaa sen, miltä kyläkaupassa tuoksuu ja haisee, miten muta valtaa maan, miten lehmien sorkat palelevat liian kylmässä navetassa. Puhumattakaan sitten ihmissuhteista: on koulukaveri Runa ja Lenin ristiriitainen suhde häneen, on Runan juoruileva äiti ja heidän perheensä hyväntahtoinen mutta avuton piikatyttö Helmi. Kaiken yllä leijuu myös kuoleman varjo.
Pidin tästä kirjasta kovasti. Se oli kuvaukseltaan herkkä ja uskottava. Aivan kuten edeltäjänsä Ikävän jälkeen se kuvasi valtavan maailman pienten kehysten sisällä.
