Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Joskus käsiin osuu melkein yllättäen pieni helmi, jonka hohtoa voi vain ihmetellä. Sanon kuitenkin että melkein, sillä olisihan minun pitänyt tuntea ainakin Ann-Luise Bertellin nimi, hän kun oli sekä Finlandia– että Runeberg-palkintojen ehdokkaana kirjastaan Oma maa vuonna 2020. Mutta niin vain meni sekin ohi. Nyt kuitenkin löysin läheisen lukijaystäväni suosituksesta tämän Ikävän jälkeen -romaanin, ja kun aloin sitä lukea, olikin vaikea päästä kirjaa käsistään. Minäkertoja Maria Alina, hänen vaiheensa pienestä Vöyristä valtameren yli Kanadaan, hänen paluunsa sodanjälkeiseen Suomeen ja vanhuutensa kirjeet salaperäiselle Lidialle. Kaikki tämä oli pakattu uskomattoman tiiviiseen muotoon ja sivumäärään, mutta kirjassa ei ollut jälkeäkään hosumisesta tai ylimalkaisuudesta.
Bertellin paras kyky oli minusta näet tiivistää sanottavansa. Hän näkee suuren pienessä, hän osaa erottaa tärkeät yksityiskohdat samantekevistä ja kuvata niiden kautta todellisuutta aidonnäköisenä ja aistivoimaisena; esimerkiksi kirjan synnytyskuvaukset vyöryivät lukijan yli kuin aallot. Saamme tietää päähenkilö Marian vanhempia kohdanneesta tragediasta, äidin uudesta avioliitosta lapsineen, isoveli Haraldin ja sittemmin myös Marian muutosta Kanadaan, ja lopulta myös haurasta vanhuutta elävän Marian kokemuksista nyky-Suomessa.
Ehkä juuri tämä viimeinen osuus, joka koostui jo osittain muistisairaan kertojan kirjeistä, kosketti eniten. Maria elää yksin kotonaan ja häntä käy katsomassa vain maahanmuuttajataustainen kodinhoitaja. Kuitenkin Maria tapaa ajatuksissaan päivittäin Dallas-sarjan J.R. Ewingin; J.R. puhuu hänelle, lupaa viedä pois, hymyilee ja säteilee comboyhatussaan. Ehkäpä hän edustaa Pohjois-Amerikan mantereen lupauksia, mutta yhtä lailla tuon Ewingin ohella Maria muistaa lapsuuden ja nuoruuden aikaiset lehmänsä ja vasikkansa Ruusun, Tähden ja Kirjon. Mutta kumpikaan näistä ajatusmaailmoista ei oikein enää jaksa tuottaa puhdasta iloa väsyneelle Marialle.
Ikävän jälkeen oli merkittävä lukuelämys, enkä todellakaan aio jättää väliin Bertellin syksyllä 2022 ilmestyvää kirjaa. On pakko mainita, että luin taannoin Pirkko Saision upean Passio-romaanin, ja sitä vasten katsottuna asetun varauksettomasti ihailemaan kirjailijoiden uskomatonta taitoa: toinen kuvaa suurta laveasti, toinen tiiviisti, eikä kumpaakaan tapaa voi asettaa toisen edelle. Mutta kiitos kirjoista, kiitos yhtä lailla Saisiolle ja Bertellille.
