Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun Johan Bargum julkaisee uuden teoksen, on kyseessä minulle aina merkkitapaus. Yhdeksi kaikkein suurimmista kirjailijasuosikeistani jo vuosia sitten noussut suomenruotsalainen Bargum tarkastelee uudessa Ikämiehiä-novellikokoelmassaan vanhenemista, vanhuutta ja muistojen pysyvyyttä. Valikoiman kuudesta novellista kaksi oli mukana jo Novelleja 1965–2015 -kokoelmassa, ja ne julkaistaan nyt kirjailijan muokkaamina uudelleen. Muut neljä tarinaa ovat uusia.
Muisti on epäluotettava palvelija. Paljonkohan siitä, mitä me väitämme muistavamme, on jälkeenpäin lisättyä tai peräti keksittyä. Kuinka usein me kaunistelemme ja väritämme asioita, joita olemme kuulleet? Voiko muistoihin ylipäätään luottaa, vai ovatko ne vain tulosta meidän salaisista toiveistamme ja turhamaisuudestamme?
Johan Bargumin kieli on säästeliästä, pohtivaa, ja hänen novelleissaan ylisummaan tapahtuu kovin vähän. Silti hän onnistuu luomaan kauniin, ehkä hieman melankolisenkin tunnelman pienillä piirroilla, eri aikakausien ja tilanteiden ennakkoluulottomalla yhdistelyllä. Miten peräkkäiset tekstikappaleet linkittyvät toisiinsa, miten erilaisia ovat Bargumin leikkaukset, siinä on se taika, jonka hänen vähäeleinen proosansa saa aikaan.
Hämmästelen kerta toisensa jälkeen Bargumin luomien pienten liikkeiden itsessäni aiheuttamaa tunnekuohua. Koen keskustelevani, ajattelevani, yhdessä Bargumin ikääntyneiden tai ikääntyvien minäkertojien (vaiko oman itsen?) kanssa. Bargumin itsensä hyväksyneet ja juoksunsa juosseet ikämiehet eivät ota maailmaa ympärillään liian vakavasti, antavat jo maailman mennä.
Sitäkö vanhenemisella tarkoitetaan, että kaikki ympäriltä loppuu?
Ohut novellikokoelma voi olla sisällöltään suuri. Paljon ei tarvitse sanoa, jos sen sanoo kohdalleen. Johan Bargumin Ikämiehiä on totuttua huippulaatua Suomen parhaalta novellistilta. Paljon sanottu, mutta jos et muuten usko, niin kokeile!
