Vanha mies herää sairaalassa aivoverenvuodon jälkeen. Pois on päästävä, ja mielellään pian, sillä hänellä on tärkeä tehtävä. Hänen ainoa poikansa kultaa Pietarissa Iisakin kirkon kupoleja kaupungin valmistautuessa 300-vuotisjuhliin. Poika on tullut uskoon ja välit isään ovat katkenneet. Poika olisi saatava järkiinsä ennen kuin on liian myöhäistä.
Kari Hotakaisen Iisakin kirkko ilmestyi vuonna 2004, Finlandia-palkinnolla palkittua Juoksuhaudantietä seuraavana teoksena. Taas kerran Hotakainen on leipälajinsa parissa – lähes pakkomielteisen miehen pään sisällä. Hotakainen tarkastelee vanhenemista, kuoleman läheisyyttä ja menetyksiä tarkasti ja persoonallisesti.
Vallankin alkupuolellaan Iisakin kirkko on suorastaan loistavaa ajatuksen ja kielen juhlaa. Suorasanainen mies täräyttää asiat niin kuin ne ovat paljaina ja ilman turhaa kaartelua. Ja tämän lakonisen replikoinnin, jos minkä, Suomen mestari Hotakainen on! Vaikka aihepiiri on suorastaan kuolemanvakava, pikimusta huumori kukkii vapautuneesti.
Venäjälle siirryttäessä kerronnan fokus vähän leviää, mutta ei pienimuotoinen romaani siitä pahasti kärsi. Olin lukenut Iisakin kirkon jo joskus kymmenkunta vuotta sitten, mutten muistanutkaan, kuinka hyvä se oli. Kannattaa lukea!