Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Iijoki-sarjan 20. osa. 648 s. Vuodet 1950-51. Kalle 30-31 vuotta.
- Omasta uudesta ’kodosta’ rakennusmestariksi Taivalkoskelle.
Iijoen kutsu, maiskuttelen nimeä, kaunis ja kotoinen se on; samalla se kertoo ettei tässä pelkkää dokumenttia lueta, jos luettaisiin kirjan nimenä voisi olla vaikkapa Rakennusmestariksi Taivalkoskelle tai jotain yhtä vähän kaunokirjallista.
Onpahan kirjan nimessä edes sitä luovuutta, jota Kalle kaipaa kenkätehtaalla rakennustöitä johtaessaan ja kotona Lainan kanssa riidellessään. Kalle kaipaa päästä kirjoittamaan, luomaan, niin paljon että menettää kaiken tarmonsa ruumiilliseen työhön eli ei saa aikaiseksi vinttihuoneiden loppuun rakentamista, eikä saunaakaan. Toki palkkatyössä hän on viimeisen päälle jämäkkä. Vouvilan Ilmari lohduttelee, jotta lepo auttaa: – Olet yliväsynyt. Vaikka olet semmonen karju mikä olet, niin joku määrä on ihmisen jaksamisella.
Miehen mieli painuu matalalle. Henkisen laman syy on kirjoittamattomuus. Kirjaunelma elää ja kolkuttelee voimakkaasti mielen alla, olisipa aikaa kirjoittamiselle: ”Mutta sitä ei ollut Ilmari tullut koskaan tietämään, kuinka syvälle mieleni pohjalle oli pesiytynyt haluni kehittyä joskus kirjoittajaksi, jonka tekstejä julkaistaisiin vaativissakin lehdissä.”
Josko siellä Taivalkoskella kunnan säännöllisen virka-ajan jälkeen jäisi aikaa kirjaunelman toteuttamiselle? Samalla saisi kuitatuiksi tuossa virassa ne kunnanjauhot, jotka häpeillen oli kunnanisiltä haettu ja saatu päälle haukut kunnan eläteistä.
Elämä ei ainakaan kurjemmaksi siellä voisi muuttua, kun täällä kodissa Tampereella, jossa uuden talon valmistuminen on ottanut ja ottaa koville kaikkine rakennusvaiheineen; yksin talon maalikin näyttää lapsenpaskan väriseltä. Eikä Laina hyväksy Tessua, ei sitten millään omaksi kotikoiraksi, ja auta armias kun Kalle kerran tulee pienessä maistissa kotiin, niin jo siinä Lainan sieraimet taas värähtelevät.
”Kun sitte pääsee kottiin, on akka nuuskimassa nykerönokallaan …”
Kalle liioittelee Lainan nuuskintaa. Kirjassa Mestari elämän telineillä : Kalle Päätalo ystävien silmin, Gummerus 1999, jonka on toimittanut Eero Marttinen, Kallen vaimo Helvi Moilanen, alk. Ojala, sittemmin Päätalo, Iijoki-sarjan Laina Puronen, kertoo oman näkemyksensä:
”Enkä minä siitä ollut Kallelle vihainen, jos Kalle otti kotona, teki kuppeja vaikka Vouvilan tai Heikinkallion kanssa niin kuin he tekivätkin, mutta siitä minä en tykännyt, kun Kalle useimmiten sitten lähti kaupungille ja otti siellä viinaa. Enhän minä koskaan nuuhkinut että haiseeko viina, sehän oli Leiskalan Hanneksen vaimo joka nuuhki… että mitä varten sinä minun tiliini olet sen nuuhkimisenkin pannut. Niin Kalle myönteli ja sanoi, jotta ihmisiä se vain nyt kiinnostaisi.”
Kuten tuolla alussa mainitsin, vaikka kuinkakin totuuden mukaista teksti on, niin on siinä Kallen omaa väritystä eli taiteilijan vapautta väkisinkin mukana, ja eikähän sitä voi muistaa kaikkea neljänkymmenen vuoden takaista prikulleen: kirjailija-Kalle on Iijoen kutsua kirjoittaessaan seitsemänkymmenen ja kuvauksen kohde rakennusmestari-Kalle kolmenkymmenen.
Mutta nyt hypätään junaan ja muutetaan uupumukseen asti räksyttävän Tessun kanssa Ouluun ja sieltä ylämaihin Kallen tekoseudulle.
- lotipäällä
- puotilainen
- ronttiurakka
- tiiron osa
- häkästämään
- munteerinki