John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ystävät hämärän jälkeen teki niin tuikean vaikutuksen, että John Ajvide Lindqvistin uutuus Ihmissatama oli pakkohankinta. Tässäkin on ruotsalainen kauhutarina. Kirjan alussa Anders, Cecilia ja heidän tyttärensä Maja ovat hiihtämässä Andersin kotiseudulla Domarössä Roslagenin saaristossa Tukholman edustalla, kun Maja yhtäkkiä häviää käsittämättömällä tavalla.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin epätoivoinen Anders palaa Domaröhön. Avioero on ajanut miehen juomaan, eikä paluu Domarölle helpota elämää. Eräänä aamuna Anders löytää pöydästä kaiverretun tekstin: KANNA MNUA, Majan käsialalla — eivätkä oudot tapahtumat Domarössä siihen lopu.

Kertomus vaatii aikansa lähteäkseen kunnolla käyntiin. Lindqvistillä on paljon kerrottavaa, tarinaa pohjustetaan kaukaa vanhoista asioista ja vaikka vanhat tarinat ovatkin toisaalta kiinnostavia, niiden yhteyttä nykyisiin tapahtumiin on alkuun vaikea hahmottaa.

Kannattaa kuitenkin antaa kirjalle aikaa. Ensimmäiset 200 sivua ovat vähän hidastempoisempia, mutta sitten kirja saa vauhtia ja imaisee mukaansa. Domerön kauhut ovat hurjia ja omaperäisiä, muun muassa Lindqvistin Smiths-fanius tulee esiin irvokkaalla tavalla. Loppu lenteleekin — tai sukeltaa — sitten melkoisissa sfääreissä.

Kirjan henkilöt ovat kiehtovia ja tapahtumapaikat samoin. Vaikka tämä ei aivan samalla tavalla iskenyt kuin Ystävät hämärän jälkeen, voin silti suositella Ihmissatamaa helposti.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...