Siri Kolu: Ihmisen puolella

Ihmisen puolella

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pelko ihmisessä kertoi Suomesta, jossa jyllää P-influenssa, joka muuttaa tautiin sairastuneet toisenlaisiksi: vahvemmiksi, eläimellisiksi ja valtaväestön mielestä vaarallisiksi. Niinpä P-ihmiset suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle luoliin, jossa heitä voidaan hallita.

Luolissa asuminen ei kuitenkaan miellytä P-ihmisiä. Mutta miten pelätty ja vihattu vähemmistö voi puolustaa oikeuksiaan? Edellisen kirjan päähenkilö Pilvi pääsee ulos luolasta, soluttautumaan tavallisten ihmisten maailmaan. Pilvin tehtävänä on tiedustella ja ottaa selvää asioista. Hänellä on kontakti valtaapitävien joukossa, joku tuntematon taho, joka toimittaa Pilville arkaluontoisia dokumentteja kuvattavaksi ja toimitettavaksi P-ihmisille.

Siinä sivussa Pilvi elää peite-elämää. Hän opiskelee valotekniikkaa ja pääsee Helsingin keskustassa toimivaan marginaaliteatteriin valaisijan assistentiksi. Teatteri tekee taiteellisesti kunnianhimoista produktiota Leningradin piirityksestä, yhdistellen aiheeseen Wim Wendersin klassikkoelokuvaa Berliinin taivaan alla. Teatteriproduktio pääsee keskeiseen osaan kirjassa; sen ympärillä tapahtuu sitten kaikenlaista, kun P-ihmiset valmistautuvat nousemaan luolistaan vastarintaan.

Kerrontatekniikka on edellisestä osasta tuttu, eli näkökulma kiertää henkilöltä toiselle. Ääneen pääsevät Pilvin lisäksi tämän veli Petri, joka kipuilee omissa vaikeuksissaan, ja Mimosa, Pilvin entinen ystävä, joka vihaa tätä ja haluaa kostaa kaikki kokemansa vääryydet.

Pelko ihmisessä ja Ihmisen puolella muodostavat vahvan kaksikon, ne ovat hyviä, vauhdikkaita ja kiinnostavia nuortenkirjoja. Kirjat kannattaa ehdottomasti lukea peräkkäin ja oikeassa järjestyksessä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...