Kirjailija Juan Diego Guerrero – Meksikossa syntynyt, kaatopaikalla kasvanut ja sirkuksen matkasta Yhdysvaltoihin homoparille adoptoitu rampa – lähtee, tai tarkemmin ottaen ajautuu matkalle Filippiineille matkaoppainaan seksihullut äiti ja tytär. John Irvingiä? Kyllä, Ihmeiden tie on John Irvingiä.
Romaani kulkee puoliksi nykyhetkessä ja puoliksi Juan Diegon nuoruusvuosissa, leikkaukset aikatasojen välillä ovat hyvin nopeita ja paikoin hämäriäkin. Tämä kerronnallinen temppu on kirjassa varsin looginen, sillä beetasalpaajia ja Viagraa väärinä annoksina käyttävä Juan Diego näyttäytyy varsin sekavassa tilassa. Unet vievät hänet lapsuuden Meksikoon, ajatuksia lukevan pikkusiskon ja jesuiittaveljien luo. Ja unta Juan Diego tarvitsee – ja saa – paljon.
Ihmeiden tiessä John Irving karnevalisoi kaiken. Kirja on pullollaan hurjia hullunmyllykohtauksia, joissa on osallisina varmaankin kymmeniä eri hahmoja, kaikki toisiaan vinksahtaneempia. Katolinen usko, katoliset tavat ja sen pyhimykset, eritoten neitsyt Maria sekä meksikolaisten oma Guadalupen Neitsyt ovat jatkuvan suurennuslasin alla, eivätkä aina niin kovin kauniissa valossa. John Irving tuntuu tekevän pilaa kaikista ja kaikesta, moralistit ja konservatiivit saavat kuulla kunniansa ihan tosissaan. Mieluummin liikaa kuin liian vähän. Monet kohtaukset saavat jo aivan absurdeja mittasuhteita.
Ihmeiden tie on vähän hankala romaani, tai ainakin sen poukkoilevan kerronnan kanssa saa olla melko tarkkana, jos haluaa pysyä kärryillä. Onko hauskoja hetkiä vähän liian vähän, ehkä? Mutta ramman pojan kasvukertomus tunnustetuksi kirjailijaksi, samalla hyvää suvaitsevaisuuden ja avarakatseisuuden sanomaa välittäen: kyllähän sitä voi suositella.