Jouko Sirola: Ihmeellinen matka : halki Suomen äärimmäisten seutujen

Ihmeellinen matka

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jouko Sirolan romaanin (vaiko matkakertomuksen?) päähenkilönä on matka itse, päämääränä palata sinne mistä lähdettiin, mutta vähän kiertotietä. Sirolan Ihmeellinen matka : halki Suomen äärimmäisten seutujen kulkee nimensä mukaisesti ympäri koko maan rajojen. Ensin Pernajasta itärajaa pitkin aina Nuorgamiin saakka, sitten Käsivarren ja Länsi-Lapin kautta rannikolle, ja sitä myötäillen takaisin Pernajaan. Koko valtakunta tulee kierretyksi.

Aina sopivin väliajoin matka pysähtyy jututtamaan paikallisia, ottamaan selvää, miten maailma missäkin päin Suomea ymmärretään. Oli se sitten syrjäisen Sevettijärven kolttasaamelainen tai hapsupartainen porilainen, kokemuksia ja näkemyksiä löytyy. Pikkukylät, suuret kaupungit, pohjoinen, etelä, kaikki ne ovat omanlaisiaan, mutta kumminkin lopulta samanlaisia.

”Paikkakunnista muodostettu kuva on niin tosi kuin satunnaisesta otannasta lyhyen ajan kuluessa ikinä voi muodostaa. Suorat johtopäätökset ja nopeat yleistykset ovat kirjan selkäranka.”

Kirjan anonyymiys on sen perusoletus ja samalla suurin vahvuus. Jouko Sirola on jutellut sanankeruumatkoillaan lukemattomien paikallisten miesten ja naisten kanssa, mutta kaikki esiintyvät kirjassa ilman nimiä. Sirola kuuntelee korva tarkkana murteita, tyypillisiä ilmaisuja, puheenpartta ja puheen rytmiä. Melkein kaikki paikkakunnat saavat sopivan ironisen kohtelun niin maamerkkiensä kuin ihmistensäkin suhteen – naapuripaikkakunnista puhumattakaan. Mutta pyörien pyöriminen, liikkeen jatkuminen, se on tärkeintä. Matka etenee kohti seuraavaa välietappia.

Suomesta ja suomalaisuudesta kiinnostuneelle lukijalle Jouko Sirolan Ihmeellinen matka on herkullinen laaja lukupaketti rajaseutujen elämästä ja olemuksesta. Suosittelen.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...