Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois

Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Toimittaja Merja Mähkä teki puolitoista vuotta kestäneen maailmanympärimatkan. Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois on hänen matkapäiväkirjansa tuolta matkalta. Aluksi tavoite oli saada täyteen sata nähtyä maata, mutta reissun aikana niitä kertyi lopulta 35 kappaletta.

Kirja on koottu matkapäiväkirjan muotoon ja luvut on aina nimetty senhetkisen olinpaikan mukaan. Väleihin on liitetty käytännön tietopaketteja eri paikoista ja asioista sekä joitakin top-listoja. Matka kulki neljässä maanosassa: Aasiassa, Oseaniassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. Monet kohteet eivät olleet mitään tavallisia turistikohteita: esimerkiksi Bhutaniin aika harva pääsee. Matkareitistä on kartat maanosittain.

Matkakertomusten ystäville kirja on hyvä valinta, kun maailmanympärimatkoista on vähemmän luettavaa. Tämä sopii sekä matkalle mukaan otettavaksi että nojatuolimatkailijoille. Se aiheuttaa jonkinlaista matkakuumetta ja saa haaveilemaan omasta suuresta matkasta sekä paikoista, jonne ei välttämättä ole mahdollisuutta päästä. Jos suunnittelee kaukomatkaa, kannattaa vilkaista läpi siitä kertova osuus läpi. Erityisesti vinkkipaketit olivat hyödyllisiä omien matkojen suunnittelijoille.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...