Monica Sweeney: Ihan v*tun sama : tehtäväkirja, joka auttaa päästämään irti turhasta p*skasta

Ihan v*tun sama

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Elämäntapaoppaat eivät ole minun juttuni, mutta tällainen opus on sen verran riman alittava tai sitten ylittävä, että oli taas pakko tarttua. Koska se edellinenkin, Ihan v*tun zen, oli hupaisa, niin tämäkin kortti oli käännettävä.

Kirjan siis lukaisee tosi nopeasti, koska siinä on niin paljon tehtäviä, että jos ei niihin paneudu, niin se on vartti ja risat, kun kirja on käyty läpi. Vaan jos lukee muutaman sivun päivässä ja jää sitten makustelemaan, mitä tuli luettua, niin siinähän se aika vierähtää.

Vaikka kirjassa kiroillaan ja siinä on huumoria, niin on siellä sitä ihan oikeaa asiaakin ja uskoisin monelle olevan hyötyä, jos lukee kirjan oikein ajatuksella ja paneutuu sitten tehtäviin. Saa värittää ja saa purkaa sisintään oikein huolella.

Raivaa aikaa sille, että voit paapoa itseäsi kuin kuninkaallista. Varaa seuraavalle kolmelle kuulle kolme päivää, kirjaa ylös, mitä aiot tehdä, ja pane sitten haisemaan.

Tätäkään kirjaa ei kirjastosta saa, koska se on tehtäväkirja. Suosittelen hankkimaan tämän lahjaksi, oikeastaan kenelle tahansa, jolla on huumoria ja joka tykkää värittää ja osallistua tehtävien tekoon. Kirja on kuin päiväkirja, koska alkulehdellä on paikka omalle nimelle.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...