Hong Ying: Hyvien kukkien lapset

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hyvien kukkien lapset on muistelmateos kiinalaisen kirjailijan äitisuhteesta, tekijän aikoinaan oudoksi ja etäiseksikin mieltämästä ihmisestä. Kansainvälisesti menestynyt kirjailija Hong Ying syntyi Chongqingin miljoonakaupungin slummissa suuren sisarusparven kuopukseksi vuonna 1962.

Tekijä kertoo, millaista Kiinassa oli elää menneisyyden varjostamaa nuoruutta perheessä, jossa sisaruksilla on eri isiä. Kirja on inhimillinen tarina äidin, tyttären ja sisarusten välisistä suhteista sekä siitä, miten vaikeaa onnen ja rakkauden saavuttaminen on.

Hong Ying saa puhelinsoiton sisareltaan ja kuulee äitinsä tekevän kuolemaa. Hän kiiruhtaa entiseen kotikaupunkiinsa Chongqingiin jättääkseen äidille hyvästit, mutta saapuu kuitenkin liian myöhään. Ying on surun murtama. Hautajaisvalmistelujen aikana äidin salaperäinen menneisyys alkaa vaivata Yingiä, ja hän päättää ottaa siitä selvää. Äidin pieni olemus, omalaatuinen käytös sekä erinäiset vihjailut sekä oudot sukulaissuhteet, sisarusten suhtautuminen sekä riidat, raha-asiat ja muistot, kaikki joutuu tarkemman tutkinnan alle – totuus paljastuu tyttärelle pikkuhiljaa.

Kun äidin elämä kaikkinensa avautuu, alkaa Ying ymmärtää tämän tekemiä ratkaisuja ja suuria uhrauksia. Hong Yingin henkilökohtaisen tarinan taustalla kulkee Kiinan historia aina Maon suuresta harppauksesta ja kulttuurivallankumouksesta nykypäivään.

Hyvien kukkien lapset on mielenkiintoinen tarina tavallisen kiinalaisen joutumisesta pakkotilanteisiin aikana, jolloin tapahtui niin paljon. Kirjailija ei kaunistele lapsuuttaan eikä äitinsä valintoja, ei myöskään kammoksu oloja kulttuurivallankumouksen aikana sen kummemmin kuin muutkaan… Eräs aikakausi valtavan maan pitkässä historiassa käydään tässä läpi kirjailijan äidin kokemana. Minä pidin äidin eräänlaisesta ehdottomuudesta ja lähes traagisista valinnoista. Muuta mahdollisuutta ei ollut, oli siis tehtävä niin. Kirja tarjoaa näkökulman myös kiinalaiseen suku- ja perhekäsitykseen sekä -yhteyteen, sellaiseen, mitä eurooppalainen ei osaa edes tunnistaa.

Suosittelen Kiinasta ja etenkin maan nykyhistoriasta kiinnostuneille. Miljoonien tarinoiden joukosta se erään perheen tarina, joka vie yhden heistä kirjailijaksi ja vieraaseen maahan kuitenkin vain palatakseen takaisin — kotiin.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...