Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun on viettänyt liki 400 sivua etupäässä kahden ihmisen seurassa, luulisi heihin syntyneen edes jonkinasteisen yhteyden. Mutta ei, tällä kertaa niin ei ole. Niin berliiniläinen Thomas Heiselberg kuin venäjänjuutalainen Saša Veissberg jäävät minulle lukijana täydellisen etäisiksi; ihmisiksi jotka vaeltavat tapahtumista toisiin, tekevät mitä heidän on tehtävä – kärsivätkin – mutta siellä jossakin, kaukana, liian kaukana koskettaa. Suljen kirjan, eikä sisälläni edelleenkään liikahda oikeastaan mikään. En ole kokenut kirjallista kosketusta. Valitan.
En kuitenkaan suostu luovuttamaan näin helposti, sillä jollakin selittämättömällä tavalla tämä teos kaikesta huolimatta on pidellyt minua matkassaan loppuun asti, valanut minuun uskoa, että sitä ei kannata jättää kesken. Jälkikäteen ajateltuna oli kuin äänetön taustavaikuttaja olisi huhuillut kaukaisuudesta korvaani: ”Loppuunlukemattomana tarina jää kaivelemaan, usko minua.” Ja kuinka ollakaan, jälkipuinti on tuottanut jälleen tulosta, voin tyytyväisin mielin todeta, että ei tämäkään lukuaika mennyt täysin hukkaan, sain minä lopulta huuhdottua hippusen lukujen laukkuuni tästäkin – vaikkakin pienen.
Hyviä ihmisiä on israelilaisen, kotimaassaan erityisesti nuoren lukijakunnan keskuudessa suurta suosiota nauttivan Nir Baramin neljäs romaani, ensimmäinen suomennettu sellainen. Se kertoo saksalaisesta Thomasista sekä neuvostoliittolaisesta Sašasta, jotka tahoillaan, omia itsejään suojellakseen, toimivat kotimaidensa palveluksessa, taistellen sen vihollisia vastaan, jopa omia lähimmäisiään. Eletään 1930- ja 1940-lukujen taitteessa, luisutaan toiseen maailmansotaan, Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksen kautta itärintamaan. Kansallissosialismi on läsnä alusta loppuun, kansallisuuksien toivottuja mallityyppejä, ”herrarotuja” etsitään, poliittisia kansanvihollisia ja ei-toivottuja loisrotuja vainotaan. Thomas ja Saša tekevät kuten heiltä asemansa puolesta sopii odottaa, asettavat itsensä sivuun, ovat osa koneistoa, heitä joita hyviksi ihmisiksi kutsutaan.
Aikani huuhdottuani katsahdan jälleen vaskooliini ja totean: Saša ja Thomas ovat jälleen kadonneet, jättäneet jälkeensä ainoastaan esimerkillisen ihmisen mielikuvan, hinnalla millä hyvänsä.
Kaiken tämän jälkeen uskallan kuitenkin heittää ilmaan kapean suositukseni: Sinulle, joka nautit lukemisesta historian havistessa ja lukulampun luodessa ympärillesi lähinnä poliittissävytteistä kajoa. Minä jäin tällä kertaa kylmäksi. Kaikesta yrityksestä huolimatta.
