Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Törmäsin hauskaan artikkeliin. Eve Asherin ”How To Tell If You Are in an Alice Munro Story” luettelee paljon osuvia tuntomerkkejä, joista voi tunnistaa elävänsä Alice Munron novellissa. Ne kiteyttävät jotain hyvin munrolaista:
Murhaat aviomiehesi. Vuosikymmeniä myöhemmin tajuat, ettei sillä ollut oikeastaan väliä.
Tylyimmillään tätä Kanadan Tšehovia voisi pitää jopa nihilistinä, jolle millään ei ole väliä. Novellit kuvaavat ihmisten elämän suuria käänteitä arjen keskellä. Usein mikään ei lopulta edes muutu. Samalla Munro tarkastelee henkilöitään syvällä inhimillisyydellä ja lämmöllä.
Novellit ovat taiten rakennettuja ja koostuvat usein monista eri aikatasoista. Tarina voi kulkea odottamattomiin suuntiin ja joku ovela käänne piillä mutkan takana. Otetaan esimerkiksi niminovelli, Hyvän naisen rakkaus. Se alkaa lyhyellä kuvauksella optikko D. M. Willensin tarvikerasiasta, joka on pikkukaupungin museossa. Willensin kerrotaan ohimennen hukkuneen jokeen vuonna 1951. Siitä novelli siirtyy kolmeen poikaan, jotka ovat keväällä 1951 joella uimassa ja löytävät joesta auton ja sen sisältä herra Willensin. Novelli kuvaa pitkällisesti poikien kotioloja ja sitä, mikseivät he heti kotiin päästyään kerro löydöstään. Siinä sivussa piirtyy kuva pikkukaupungin elämästä.
Novellin toisessa osassa kuvataan Enidiä, joka työskentelee hoitajana rouva Quinnin kotona. Rouva – vain 27-vuotias, toki – sairastaa munuaiskerästulehdusta; tauti on kuolemaksi, näin aikana ennen munuaisensiirtoja. Rouva Quinn on hankala potilas ja siinä sivussa kerrataan sitten Enidin elämää ja sitä, miksi hän on tällaiseksi kotihoitajaksi päätynyt. Rouva Quinn kertoo Enidille yllättävän asian – se kerrotaan takaumana novellin kolmannessa osassa – ja lopulta neljännessä osassa Enid pohdiskelee, miten tämä rouva Quinnin hänelle kertoma asia hänen elämäänsä vaikuttaa. Lopulta Enid tekee ratkaisun.
Melkoinen rakennelma, siis, ja ylipäänsä kysymys herää, onko tällaista yli 80-sivuista kertomusta mielekästä kutsua enää novelliksi. Seitsemän muuta kertomusta ovat enemmän novellin mitoissa. Ne ovat yhtä lailla herkullisia. Vain Rahaa kuin roskaa tuntui jotenkin työläältä, mutta sekin loppuu kovin kiinnostavalla tavalla ja tarinasta on kyllä luettavissa psykologisia syvyyksiä keskivertoromaanin verran. Alice Munron kertomukset ovat takuuvarmaa luettavaa mielenkiintoisten elämäntarinoiden ystäville.
Munron luottosuomentaja Kristiina Rikman on tehnyt jälleen kerran hyvää työtä. Oikolukijoita sen sijaan moitin: teokseen on livahtanut muutama ärsyttävä virhe henkilöiden nimiin. Rahaa kuin roskaa -novellin Annista tulee pari kertaa Anu, ja Jakarta-novellissa mainitaan kertaalleen joku mystinen Caspar, joka lienee viittaus novellissa esiintyvään Cottar-nimiseen henkilöön; muuta selitystä en tälle Casparille keksinyt.
