Ihastuin Hannu Lauerman jo ensimmäisen kirjoituskokoelman Pahuuden anatomia virkistävään tyyliin: se oli riisuttu uskomuksista ja tunteista, ja jäljelle oli jäänyt pelkkä puhdas rationaalisuus ja tieteen kylmä loogisuus. Lauerman uudessa kirjassa Hyvän kääntöpuoli tyyli jatkuu samanlaisena.
Lauerman kirja Hyvän kääntöpuoli on artikkelikokoelma, joka käsittelee monia aiheita: psykopatiaa, taistolaisuutta, uskomushoitoja, metsästystä ja hypnoosia. Aiheiden moninaisuudesta huolimatta kirjan perussanoma on sama: tiede voittaa uskomukset ja järki mutu-tiedon. Tämä kirkas ja ilahduttava johtoajatus säilyy koko kirjan ajan.
Hannu Lauerma on aiemminkin ilmaissut mielipiteensä uskomushoidoista ja jatkaa kirjassaan asian esilletuontia. Usko saattaa joskus siirtää vuoria, mutta toisinaan asiantuntijana esiintyvä huijari voi tuottaa asiakkaalleen sanomatonta vahinkoa. Herkät, epätoivoiset tai luottavaiset ihmiset kärsivät eniten. Lauerma kritisoi samalla myös mediaa, joka tuo puoskareita estradille ja laittaa heidät alan tutkijoita ja tieteellisiä asiantuntijoita vastaan. ”Tämä vastaa täysin sitä, että avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojalla olisi studiossa alati vastassaan opponentti, jonka mielestä Maa on litteä”, Lauerma vertaa.
Lauerma arvostelee kirjassaan mediaa muutoinkin toistuvasti. Median tapa käsitellä tapahtumia näköalattomasti sivuuttaa järjen ja jättää jäljelle vain huuhaan. ”Lööperi hallitsee maailmaa pääasiallisesti siksi, että analyyttinen ajattelu ei ole ihmisellä luontaista”, Lauerma toteaa kuivasti. Mediassa on esimerkiksi varsin populistisesti laitettu vangit ja vanhukset vastakkain. ”Vertailu vankien ja –– vanhainkotiasukkaiden välillä muistuttaa sitä, että verrattaisiin toisiinsa haarukkaa ja appelsiinia”, Lauerma kirjoittaa. Vankeja ei hyysätä, eikä vankien hoito ole pois vanhusten hoidosta. Median tapa käsitellä asiaa saa lukijat kuitenkin kaipaamaan kuritushuonetta, jossa katalat konnat opetettaisiin ihmisten tavoille.
Erityisellä hellyydellä on vaalittu kliseetä suomalaisen miehen väkivaltaisuudesta. Sitä on yritetty selittää huonolla itsetunnolla ja puhumattomuudella, mutta nämä teoriat ovat jääneet pelkiksi teorioiksi: tutkimuksissa suomalaiset eivät suhtaudu itseensä kielteisesti, ja väkivaltaisuuteen taipuvaiset miehet ovat usein myös verbaalisesti vuolaita. Itse kliseen väkivaltaisuudestakin Lauerma lyttää tilastotiedoilla: suomalainen mies ei olekaan kahdelle jalalle noussut väkivaltainen peto, joka pieksee lapset, naiset ja kaikki muutkin, jotka hänen tielleen osuvat. Tällaisella totuudella ei kuitenkaan myydä lehtiä.
Lauerman kirjaa Hyvän kääntöpuoli on ilo suositella. Hänen mielipiteensä perustuvat tietoon ja tieteeseen, ja hänen kirjoitustyylinsä on kuivan humoristinen. On mukavaa huomata, ettei terve järki ole kadonnut maailmasta.