Tutustuin tähän parinkymmenen vuoden takaiseen kirjaan melko erikoisella tavalla: olin valikoinut etukäteen vuoden 2022 kirjoista luettavakseni Inger Frimanssonin romaanin Lintulapsi. Sen mainittiin olevan itsenäinen osa Justine Dalvikista kertovassa trilogiassa, mutta vähän aikaa teosta selailtuani päätin, että tästä Justinesta on saatava tietää kaikki.
Päähenkilö on yksinään elävä keski-ikäinen nainen, jonka elämään tuntuu mahtuneen paljon traumaattista: rankkaa koulukiusaamista ja erityisen rankkaa piinausta ja väkivaltaakin pahantahtoisen äitipuolen taholta. Nyt Justineen ei pysty enää ylettymään mikään paha. Hän asuu komeassa järvenrantahuvilassa, lapsuudenkodissaan, seuranaan vain erikoinen lintu. Isä on kuollut ja Flora, tuo paha äitipuoli, istuu mitään puhumattomana hoitokodissa. Mutta ei Justinen elämä ole hiljaista ja mitään tapahtumatonta. Hän on ollut safarilla Malesiassa, sademetsässä, jossa eivät ole kuulemma koskaan kävelleet muut kuin alkuasukkaat. Justine rakasti mustasukkaisella raivolla retken johtajaa Nathania, mutta miksi kaikki meni pieleen? Ja miksi kaikki ihmissuhteet ovat yleensä menneet pieleen Justinen elämässä? Miten käy Hans Peterin, uuden mahdollisen miesystävän, kanssa?
Kirja oli kokonaisuudessaan hengästyttävän jännittävää luettavaa, enkä saata ymmärtää, miksi olen jättänyt sen aikoinaan väliin, koska olen periaatteessa pitänyt Frimanssonista kovasti; esimerkiksi vuonna 2015 ilmestynyt romaani Tyttö ja kissa oli oikein nautittava psykologinen trilleri. Mutta parempi myöhään.
Frimanssonilla on mahtava kyky kuvata pienissä yksityiskohdissa asuvaa jännitystä ja pahan enteitä sortumatta liialliseen selittämiseen ja kaiken mahdollisen aukikirjoittamiseen. Kirjan henkilöt ovat myös hyvin taitavasti kuvattuja. Ei heistä tarvitse ollenkaan pitää havaitakseen heidän uskottavuutensa, ja tämä koskee erityisesti Justinea itseään. Hän on oikeastaan aika sietämättömän tuntuinen ihminen, mutta uskon, että hänen kaltaisiaan on olemassa, noita pahasti lapsuudessa ja nuoruudessa loukattuja sieluja, joiden kaikki energia tuntuu valuvan kostoon ja omankädenoikeuteen, Justinen tapauksessa siten, että hän elelee joutilaana perijättärenä vendettafantasioidensa keskellä. – Kirjassa on myös hyvin mielenkiintoinen tapa käsitellä aikaa: siinä hypitään sujuvasti menneisyyden eri jaksoista nykyhetkeen, mutta lukijan on helppo pysyä mukana.
Eli siitä vain koluamaan divareita ja kirjastojen varastoja, kyllä tämä nautittava romaani varmaan jostain löytyy!