Björn Hedensjö: Hyvä yö : mitä uni on ja miten sitä saa?

Hyvä yö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Björn Hedensjö on tarttunut kirjassaan tärkeään ja viime aikoina paljon esillä olleeseen aiheeseen: mitä on uni? Nukummeko tarpeeksi? Miten unihäiriöitä voidaan korjata? Hyvä yö on tiivis tietopaketti näistä asioista. Siinä selitetään mielenkiintoisella tavalla sekä unen kulttuurihistoriaa, biologiaa että hyvän unen saamisen vinkkejä.

Nukummeko tarpeeksi? Hedensjön mukaan emme, ainakaan keskimäärin. Nukkumiseen käytetyt tunnit ovat vähentyneet teollisen yhteiskunnan ja erityisesti nykyisen 24/7-ajattelutavan myötä. Yleinen, noin seitsemän tunnin uni, ei välttämättä ole kaikille tarpeeksi. Hedensjö kertoo monista julkisuuden henkilöistä, jotka ylpeilivät tai ylpeilevät sillä, että selviävät vain muutaman tunnin nukkumisella: heitä ovat muun muassa Napoleon, Margaret Thatcher, Winston Churchill ja Madonna. Hyvin pieni osa ihmisistä on kuitenkin luonnostaan vähäunisia, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä, vaikka valtioiden valloittamiseen, politiikkaan ja musiikin tekemiseen jääkin vähän vähemmän aikaa.

Hedensjö käsittelee myös mielenkiintoisella tavalla eri unirytmejä eli kronotyyppejä: ihmiset jaetaan karkeasti kahteen ryhmään, aikaiseen ja myöhäiseen kronotyyppiin, joita jälkimmäisiä on selvästi enemmän, vaikka yhteiskunta kulkeekin paljolti aamuvirkkujen ehdoilla. Hedensjö ehdottaakin, että esimerkiksi koulujen alkamisaikaa voisi siirtää vaikkapa tunnilla eteenpäin, jolloin oppilaat olisivat koko päivän virkeämpiä. Lohtua löytyy siis iltavirkuille teineille!

Kirjan lopussa annetaan vinkkejä hyvän unen saavuttamiseen. Nämä unihygieniset neuvot lienevät tosin useimmille unihäirioisille lukijoille tuttuja. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvin mielenkiintoinen kirja tärkeästä aiheesta.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...