Maarit Verronen: Hyvä näin

Hyvä näin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Maarit Verronen on yhdennessätoista novellikokoelmassaan oma luotettava itsensä. Kokoelman novellit ovat tiiviitä, usein sivun-parin vetoja. 200-sivuiseen kokoelmaan mahtuu 30 novellia, jotka on jaettu kahteen vuorottelevaan ryhmään: ”Maailma” ja ”Tiinan elämää”. Jälkimmäiset kertovat nimensä mukaisesti Tiinasta, jokseenkin tavallisesta suomalaisesta naisesta, ja varsinaisesti tämän ystävistä ja tuttavista, joille sattuu kaikenlaista. ”Maailma” taas pitää sisällään sekalaisia aiheita, joskin pääosin suomalaisesta näkökulmasta nekin; kovin laajalti ei maailmalla matkustella.

Verrosen aiheet ovat enimmäkseen yksinkertaisia. Novelli voi kertoa siitä, miten Tiinaa saa koulussa liikuntatunnilla elinikäisen polvivamman, johon sopeutuu, mutta 40 vuotta myöhemmin tulee ajatelleeksi vamman aiheuttajaa. Illanvietossa muiden juttuihin kriittisesti suhtautuneen miehen käytökselle puolestaan paljastuu seuraavana päivänä yllättävä syy, mutta käytös johtaa silti maineen menetykseen. Roomassa Tiinalla on kaartilaisen kanssa ilahduttava katsekontakti. Monet novelleista on kiteytettävissä hyvin tiiviiseen muotoon. Mukana on myös jokunen vähän pidempi novelli, joissa on laajempi kertomus, mutta enimmäkseen nämä ovat pieniä oivalluksia ja välähdyksiä.

Kovin ravistelevia novelleja ei siis kannata odottaa. Harva Verrosta lukenut tuskin odottaakaan; Verronen on sivustakatsojien ystävä, vino tarkastelija, joka tarjoilee miellyttäviä oivalluksia. Harva Verrosen teoksista jää mieleen voimakkaasti, mutta aina niitä on ilo lukea. Näin on tosiaan hyvä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...