Olen aina pitänyt Merete Mazzarellaa hyvin viisaana ja sivistyneenä, eikä tämä nyt taskukirjapainoksena ilmestynyt Hyvä kosketus -kirja ainakaan riitele käsitykseni kanssa. Kirja sisältää laajahkoja esseitä, jotka puhuvat Mazzarellan – ja tietysti suomentaja Raija Viitasen kauniilla kielellä terveydestä, hyvästä elämästä, sairastamisesta ja lääkäreistä. Vieressä kulkee kuitenkin koko ajan kirjallisuuden näkökulma: miten vaikkapa Leo Tolstoi, Franz Kafka tai Thomas Mann ovat käsitelleet sairautta ja sen hoitoa? Näistä aiheista saisi varmaan aikaiseksi hyvinkin kuivan ja akateemisen esityksen, mutta Mazzarellan teos on helppo ja miellyttävä lukea huolimatta vaikeista aiheista.
Mazzarella myöntää, ettei hän itse ole sairastanut kovin vakavia sairauksia tai kärsinyt pitkällisiä kipuja, mutta hänellä on silti paljon kokemusta lääkäreistä. Lisäksi hän on seurannut läheltä vanhuksen hoitoa ja saattotyötä oman äitinsä kohdalla; tästä hän on kirjoittanut kirjan Juhlista kotiin (1993), jota pitää pääteoksenaan. Näistä teoksista huokuu se henki, ettei ihminen lakkaa olemasta inhimillinen ja tunteva vaikka hän onkin vanha ja sairas. Jokainen toivoo tulevansa kohdatuksi ihmisenä, eikä vain sairautena tai diagnoosina.
Totuuden nimessä minulle tuli kuitenkin mieleen, että Mazzarellan kokemukset lääketieteestä ja hoidosta siilautuvat aika paljon sen läpi, että hän on varakas suomenruotsalainen, joka pystyy käyttämään yksityistä terveydenhoitoa; julkisen puolen jonoista ja liukuhihnamaisesta kohtelusta hän ei juurikaan tunnu tietävän, vaikka puhuu joka tapauksessa hyvin viisaasti lääkärin ja potilaan kohtaamisesta.
Ja lopullisen päätepisteen eli kuoleman edessä ihmiset lienevät kuitenkin tasa-arvoisia. Mazzarella siteeraa vanhaa hautakirjoitusta, jossa kuollut puhuu elävälle: ”Mitä sinä olet, olen minäkin ollut / mitä minä olen, olet sinäkin oleva.”