Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Brasilialaisen Daniel Galeran ensimmäinen suomennettu romaani kaivautuu lukijan tietoisuuteen monella tapaa. Toisaalta se vyöryy armottomasti ja kovakouraisesti yli, toisaalta liplattelee rauhallisesti ympärille, kietoen pikku hiljaa otteeseensa, tosin tiukkaakin tiukempaan sellaiseen. Tapahtuipa tuo soluttautuminen osaksi tietoisuutta sitten miten, yksi asia on varma: jälki siitä jää.
Teos alkaa keskustelulla, jota varmasti kukaan ei toivoisi joutuvansa käymään. Siinä tarinan keskushenkilöhahmo, nuorehko mies, saa kuulla isänsä aikomuksesta riistää oma henkensä. Viimeisenä toivomuksenaan hän pyytää poikaansa lopettamaan koiransa, rakkaan ja iäkkään Betan. Poika – jonka erityisen mielenkiintoiseksi tekee hänen sairastamansa prosopagnosia, puuttumaton kykynsä tunnistaa kasvoja – järkyttyy ja kieltäytyy. Lopulta hänellä ei kuitenkaan ole keinoja estää isäänsä. Asiat seuraavat toinen toistaan, tapahtuu elämänmuutos ja siinä sivussa aukeaa menneisyyden mysteeri – ainakin osittain. Mutta koiraa hän ei lopeta, tuota raajarikkoa, kuolematonta.
Hyöky on mielenkiintoinen kokemus. Se ei ole yksiselitteinen, se ei anna valmiita vastauksia. Ei siis mikään helppo nakki – mutta antoisa, ajatuksia herättävä. Siinä hänen, erisnimettömän päähenkilöhahmon, uusi elämä koiransa rinnalla, naisjuttuineen ja rantataloineen sotkeutuu hänelle syntyvään palavaan tarpeeseen selvittää isoisänsä legenda ja sitä myöten nähdä syvemmälle niin omaan historiaansa kuin riisua uusi asuinpaikkansa sen valheellisesta, lintukotoa mukailevasta rooliasusta. Tällä tavoin kirja pureutuu myös yhteiskunnallisiin epäkohtiin; psyykkiset häiriöt, huumeet ja väkivalta vyöryvät alati yhä suuremmalla voimalla näyttämölle, tehotuotanto kuihduttaa perinteisen verkkokalastuksen elinkeinona. Pinnanalainen kuohunta käy massiiviseksi, hyökyaalto odottelee oikeaa hetkeä.
Tuntuu jotenkin vaikealta kirjoittaa tästä kirjasta kovin paljoa tämän enempää. Suosittelen lukemaan itse, sukeltamaan veden alle, sinne mistä näkee hyvin, kuinka aalto pikku hiljaa keräilee itsensä kasaan hyökyäkseen oikean hetken tullen yli laidan, punaisena, verisenä.
Minulle Daniel Galera oli uusi tuttavuus, mutta jo tämän puraisun perusteella, aion mitä luultavammin perehtyä hänen tuotantoonsa tarkemminkin, mikäli suomennoksia vielä suodaan. Luulisin näin olevan, sillä kriitikot ovat nostaneet hänet yhdeksi tämän hetken merkittävimmistä nuorista kirjailijoista Brasiliassa. Itse vertaisin tätä tunnelmaltaan osittain todellisuuden ulkopuolella leijailevaa teosta taannoin lukemaani J. M. Coetzeen salamyhkäiseen Jeesuksen lapsuuteen. Ei hullummin 35-vuotiaalle kirjailijalle.
