Kjell Ola Dahl: Hyiseen veteen

Hyiseen veteen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Oslon talvi ennen joulua on kylmä, viimainen ja luminen. Silti kaikkea tapahtuu, onhan menossa pikkujoulukausi. Ei siis ensin tunnu kovin oudolta, että valtiovarainministeriön virkamies löydetään satama-altaasta hukkuneena ja metrossa taas jää junan alle eräs nainen. Tapaukset vaikuttavat tavanomaisilta, hukkuminen pitkän juopotteluillan jälkeen ja nainen puolestaan oli tunnettu narkomaani. Jokin kuitenkin jää kangertelemaan Gunnarstrandan ja Stigersandin mieltä. Kummankin vainu ja kokemus sanovat, että asioilla on jotakin tekemistä keskenään, niin kummalliselta kuin se ehkä tuntuukin.

Kun ruumiinavauksessa selviää, että hukkunut oli vesiselvä, sepalus kiinni ja niskassa outoja jälkiä, otetaan kuoleman selvittely jo poliisijohdonkin mukaan virallisesti työn alle. Sen sijaan metron alle jääneen narkomaanin tapaus on merkillinen. Gunnarstranda lähtee henkilökohtaisesti selvittämään mahdollisia kätköpaikkoja, jossa nainen olisi voinut piileskellä. Kun apulaispoliisipäällikkö löytää metron salatuista syövereistä kätkön, jossa on lammikko verta, alkaa asia selvitä. Esimies ei ota uskoakseen alaistensa selvityksiä ja he saavat vain rajatun ajan suoriutuakseen tutkinnasta.

Tutkinnassa alkaa paljastua kovin kummallisia kytkentöjä politiikkaan, Norjan Öljyrahaston sijoituksiin tietyissä maissa, sekä eräiden vaikutusvaltaisten henkilöiden elämään ennen ja nyt. Lisäksi asiaan näyttää sotkeutuneen myös maan kansanedustuslaitos. Poliisipäällikkö on suorastaan raivoissaan alaisilleen näiden toimista ja kuulusteluista, lisäksi poliisien keskuudessa tuntuu olevan joku tietojen vuotaja.

Kun juttu monen mutkan kautta alkaa selvitä, ovat kaikki asianosaiset olleet vaarassa useampaan kertaan ja lisää murhiakin on tapahtunut, sillä syyllinen on todella kylmäverinen kaveri. Ja kyllä – jutut todellakin liittyvät toisiinsa ja sitä kautta mitä omalaatuisimpiin seikkoihin, juoni on sinänsä selkeä, mutta motiivit paljastuvat vasta hiljalleen. Kjell Ola Dahl pitää piinaavaa jännitystä yllä koko kirjan ajan monenkin eri asian osalta, joten tarinan loppu on suorastaan helpotus lukijalle.

Hyiseen veteen on erinomaiselta dekkaristilta jälleen mukaansatempaava jännäri, josta ei inhimillisyyttäkään puutu. Ihmissuhteet ovat kovin monimutkaisia ja joskus niihin joutuu pettymään. Toisaalta taas pitkä ystävyys ja toveruus voivat velvoittaa vielä pitkänkin ajan jälkeen. Väärinkäytökset, korruptio ja yhteiskunnalliset epäkohdat eivät ole vieraita Norjassakaan – varakkaassa maassa. Suosittelen kaikille dekkarien ystäville, jotka pitävät odottamattomista käänteistä sekä poliisiromaaneista, joissa kaikki eivät toimi aivan ohjesääntöjen mukaisesti. Jälleen erittäin vakuuttava näyttö Dahlin taidoista!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...