Ilkka Auer: Hyinen hauta

Hyinen hauta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ilkka Auer kertoo nettisivuillaan Hyisen haudan olevan se tarina, josta koko Lumen ja jään maa sai aikoinaan alkunsa. Siksi tähän Nonnan tarinan kolmanteen osaan oli erityisen kiinnostavaa tarttua. Nonnasta on tullut myrkrida, varjoissa vaeltaja, eli voimakas varjoja hallitse noita. Varjojen hallitseminen ei kuitenkaan riitä, vaan Nonnan pitää saada haltuunsa valta pakkaseen ja jäähän.

Kaukana etelässä, Nawyrissä, puhutaan ennustuksesta, jonka mukaan Jäänoita tulee ja tuhoaa Nawyrin. Erinäiset tahot näkevät Nonnassa ennustuksen toteuttajan, josta seuraa luonnollisesti Nonnalle koko joukko varsin häijyjä vihollisia, jotka näkisivät Jäänoidan mieluiten kuolleena.

Nonna oppii uusia taitoja, vahvistuu noitana aikaisempaa voimakkaammaksi ja joutuu hyvin jännittäviin seikkailuihin. Tarina jatkuu kiinnostavana, eikä tätä kirjaa ole helppo laskea käsistään. Auerin kirjailijanlahjoista voidaan keskustella, mutta Hyisen haudan juoni on mielenkiintoinen ja talven kuvaus edelleen kaunista. Suomalaista fantasiaa parhaimmillaan, siis.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...