Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Joidenkin kuukausien päästä hyeenanaaras synnyttää kaksi poikasta pieneen luolaan, jonka se on varastanut maasialta. Synnytys on vaikea. Hyeena läähättää luolassa ja sen klitoris repeää, mutta onneksi se selviää silti hengissä. Poikasilla on jo syntyessään hampaat ja mustat silmätkin, joilla ne tuijottavat läpitunkevasti.
Tämän Saara Turusen uuden kirjan nimen selitystä tai ainakaan sen osasia ei tarvitse odottaa kauan, hyeenavertaus iskee lukijan tietoisuuteen jo alkusivuilla, kun nimettömäksi jäävä minäkertoja katselee luontodokumenttia. Elämä, kuolema, luonto, synnytys, veri ja eloonjääminen. Kuitenkin kertojan roolit vertautuvat romaanissa jatkuvasti myös minuuteen, taiteilijuuteen, vapauteen ja naisen rooliin äitinä. Hän lähestyy jo neljääkymmentä ikävuotta, mutta ei ole juurikaan miettinyt lisääntymistä; itsensä toteuttaminen ja eläminen taiteilijana ovat täyttäneet ajan. ”Muistan vuosien kulun ajattelemalla, mitä teosta olen kulloinkin tehnyt”, hän miettii. Mutta toisaalta biologia iskee syvälle, jokin alkukantainen halu, jota hän ei heti edes tunnista.
Itse asiassa koko kirja rakentuu näiden kahden tunteen varaan, mutta voi, miten uskottavasti ja suoraan alitajuntaan menevästi se tapahtuukaan! Keskellä arkisia tilanteita hyeena tulee esiin mustine silmineen ja torahampaineen, vaatii paikkansa kertojan elämässä. Toisaalta tekstissä on paljon konkreettista, on kuvausta koronapandemian pelottavista rajoituksista, kun kertojan mies asuu Espanjassa. Kuinka monta kallisarvoista ovulaatiota menee hukkaan, kun rajat on suljettu?
Lisäksi lukija saa hyvin mielenkiintoisen kuvan kertojan ja hänen vanhempiensa suhteista, ja jossain kohtaa pyörähtää myös miehen espanjalainen isä. Kirja kertoo lisäksi paljon terveydenhuollon henkilöistä ja rakenteista; on merkillepantavaa, kuinka usein etenkin suomalaiset hoitajat ovat epämiellyttäviä, koppavia ja lyhytsanaisia. Saamme ihailla Helsingin kantakaupungin kauneutta – no jos jokin kohta minua tässä romaanissa vähän ärsytti, niin se oli juuri tämä. Koska saamme lukea luovista ja taiteellisista ihmisistä, joiden on taloudellisista syistä asuttava Kontulassa tai Mellunmäessä? Mutta se siitä.
Tapahtukoon missä hyvänsä, tämä kirja lumoaa lukijansa. Ehkäpä siksi, että Turunen on kertojana tavattoman rehellinen tinkimättä silti yhtään esteettisyydestä. Uskoisin, että hänen syvällinen pohdintansa äitiyden ja vapaan itsensä toteuttamisen välillä on monille lukijoille tuttua. Tuntuu siltä, että Hyeenan päiviä ei voi jättää pois laskuista, kun miettii tämän vuoden tai ainakin kevätkauden parhaita kirjoja.
