Mauri Kunnas: Hurjan hauska unikirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yksi uudelleen ja uudelleen Mauri Kunnaksen teoksissa toistuva teema, yö, on jälleen keskiössä, kun arvostelun alla on kirja nimeltä Hurjan hauska unikirja. Sen sivuilla mietitään nukahtamista ja nukahtamattomuutta, iltatoimia ja -rituaaleja, yöllistä kaupunkia sekä tietysti niitä unia, hurjia ja vähemmän hurjia. Entä mitä, jos yöllä pelottaa?

Yö ja nukkuminen ovat teemoja, jotka mietityttävät ajoittain varmasti lähes jokaista ja lapsiperheistä tuskin kovinkaan suuri prosentti selviää öistään ilman minkäänlaisia ongelmia varsinkaan silloin, kun lapset ovat pieniä. Näinpä näille unikirjoille on aina tilausta. Kun päähenkilöhahmoksi nostetaan vielä lastenkirjamaailman kuuluisin unissakävelijä, Herra Hakkarainen, joka saa seuraansa monta muuta hassunhauskaa hahmoa, on mielenkiinto monella tapaa taattu.

Kuten Kunnaksen kyseessä ollessa sopii, ovat odotukset jälleen korkealla. Ja tottahan hän ne täyttää; viihdyimme teoksen parissa oikein mainiosti pienen lukukumppanini kanssa muutaman illan ja tutkimista jäi vielä usealle tulevallekin kerralle.

Kunnaksenkokoinen suositus.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...