Tämän kirjan metallinkiiltoinen kansi, jossa sateenkaarenkirjavan tekstin takana on Hokusain Suuri aalto, tuli tutuksi Instagramista jo alkuteoksen julkaisun myötä. Kun tämä suosikkikirja sitten julkaistiin suomeksi, nousi se vaivattomasti omalle lukulistalleni: aihe kiinnostaa, samoin se, miksi kirjasta on niin paljon kohistu.
Gabrielle Zevinin Huomenna, huomenna ja huomenna on X-sukupolven kasvukertomus, tarina Samista ja Sadiesta, jotka tutustuvat sattumalta lapsina ja kohtaavat myöhemmin 1990-luvulla opiskelijoina. He tekevät yhdessä tietokonepelin, koska pelit ovat yhdistäneet heitä alusta asti. Pelistä tulee suurmenestys, josta alkaa lennokas ura pelialalla. Kaiken aikaa taustalla on Samin ja Sadien välinen ystävyys, jota koetellaan monin tavoin.
Tämä ystävyys on kirjan ydintä. Miksei rakkauskin; Samin ja Sadien tarina ei ole rakkaustarina, mutta kyllä se silti kertoo paljon rakkaudestakin. Eikä ystävyyttä ole yksin Samin ja Sadien välillä. Samin kämppis ja kaksikon pelifirman tuottajan paikalle kuin itsestään solahtava Marx on tärkeä henkilö; Sadien suhde yliopisto-opettajaansa, mentoriinsa ja rakastettuunsa Deviin on toinen kirjan läpi kulkeva ihmissuhde. Moniin näistä suhteista liittyy vaikeuksia – Sam ja Sadie ovat kumpikin omalla tavallaan vaikeita ihmisiä ja luova työ kaikkine taloudellisine reunaehtoineen on myös omiaan lyömään kiilaa ystävysten välille.
Pelit ovat kirjassa isossa osassa, mikä osaltaan selittää sen suosiota. Ei näitä videopelejä ja pelialaa fiksusti käsitteleviä romaaneja vieläkään ole liiaksi asti, ainakaan suomenkielisen kaunokirjallisuuden parissa. Siinä suhteessa Huomenna, huomenna ja huomenna erottuu ja vetoaa. Tietokonepelejä käsittelevillä romaaneilla on taipumus liioitella; kirjailijat luovat mielellään uskomattomia pelejä, jotka ovat upeita ja reippaasti yli sen, mikä todella oli mahdollista. Zevin pysyy melko hyvin aisoissa: Samin ja Sadien luomukset ovat keskimääräistä realistisempia. Ehkä jotain sen kaltaista olisi voinut hyvin tehdäkin 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Se on iloinen asia, koska on turhauttavaa tuhahdella kirjailijoiden ylilyönneille.
Huomenna, huomenna ja huomenna on runsas kirja, mutta se tempaa kyllä mukaansa. Suomentaja Taina Helkamo on myös tehnyt hyvää työtä, suomennos on sujuva ja toimiva. En nyt ihan rakastunut kirjaan ja välillä koin sen päähenkilöt kaikkine vaikeiluineen jopa ärsyttäviksi, mutta ovathan he eläviä ja monitahoisia henkilöitä – siinä Zevin on todellakin onnistunut. Myös pelialan varhaisvaiheiden ja luovaan työhön liittyvien hankauksien kuvaus on kiinnostavaa. Tarina on siis vetävä ja puitteet hyvät. Ei siis ihme, että Huomenna, huomenna ja huomenna on saanut paljon ystäviä.