Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tommi Kinnusta ja Minna Rytisaloa yhdistää moni asia. He ovat suunnilleen saman ikäisiä, he ovat varsinaisen päivätyönsä ohella kumpikin julkaisseet suosittuja romaaneja, molemmilla on vahva side Kuusamoon – Kinnusella lapsuuden kotikaupunkina, Rytisalolla nykyisenä kotina. Molemmat ovat lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajia, lisäksi kumpikin on joutunut ottamaan etäisyyttä työhönsä ja arvioimaan valintojaan uudelleen työuupumusdiagnoosin myötä.
Lukio-opettajia ja koko koululaitosta on viime vuosina koeteltu. Jatkuvat muutokset vaativat yhä nopeampaa sopeutumista. Kun korkeakoulujen opiskelijavalintaa muutettiin ylioppilaskokeiden arvosanoja painottavaksi, kokevat monet, että jo koko lukioaika on kilpailua tulevista yliopistopaikoista. Annetaan ymmärtää, että välivuosiin ja haahuiluun ei ole varaa eikä mahdollisuutta. Niinpä nuoret oirehtivat yhä enemmän. Avun tarvitsijoita on entistä enemmän ja ongelmat ovat laajempia. Myös opettajalta vaaditaan jatkuvasti uutta. Viimeisin opetussuunnitelma laitettiin uusiksi lähes heti, kun edellinen oli saatu hädin tuskin ajetuksi sisään. Opetuksen oheen tulee uusia työtehtäviä, jotka eivät ole aineenopettajan ammattiosaamisalueella. Niinpä opettajatkin voivat pahoin. Moni harkitsee alanvaihtoa, ja ala ei vedä enää yhtä hyvin kuin ennen.
Tommi Kinnunen ja Minna Rytisalo käyvät kirjassaan Huokauksia luokasta reilun vuoden mittaisen kirjeenvaihdon, jossa he keskustelevat nykylukion ja eritoten äidinkielenopetuksen tilasta syvällisesti. He kumpikin turhautuvat siihen, että opetussuunnitelma vaatii painottamaan asioita, joita he eivät koe oppiaineen kannalta keskeisiksi, ja lisäksi kokonaisuudessaan työtä on aivan liikaa, jotta sen voisi hoitaa edes jollakin tasolla hyvin.
Kirjan pääpointti on nimenomaan avata syitä, miksi kaksi ammattitaitoista ja kokenutta opettajaa eivät enää viihdy siinä työssä, johon he ovat parikymmentä vuotta sitten kouluttautuneet. Toki he sivuavat muitakin aiheita, kuten omaa kirjailijuuttaan sekä kepeämpiä arkisia asioita, mutta kouluteema on ilman muuta keskeisin. Molemmat ovat hyviä kirjoittajia ja argumentoivat kipupisteistään hyvin, mutta ehkä jotenkin pidän Kinnusen rakentavammasta otteesta enemmän kuin Rytisalosta. Toisaalta heillä on myös kirjan ja kirjeenvaihdon edetessä selkeä ero tulokulmassa opettajantyöhön: Rytisalo irtisanoutuu virastaan keväällä 2022.
Koska itsekin olen lähes 20 vuotta lukiossa opettanut (eri oppiainetta tosin), tunnistan suurimman osan Kinnusen ja Rytisalon huolen aiheista: ne ovat arkipäivää myös minun kotikaupungissani ja minun koulussani. Siksi Huokauksia luokasta oli minulle aika raskasta luettavaa, kun ikävät asiat paistoivat niin vahvasti läpi – lukemisen kautta ei oikein saanut vaihtelua arkeen. Mutta lukiessani mietin myös samalla sitä, minkälaisia järjestelyjä itse olen vuosien mittaan tehnyt, jotta en väsyisi toimintakunnottomaksi kuten Kinnunen ja Rytisalo pahimmillaan. Tiedostan ja vahvistan useimmat Kinnusen ja Rytisalon havainnoista, mutta omaa työtäni pyrin hallitsemaan osin toisin. Koulumaailman ulkopuolelta tulevalle kirjan sisältö voi avata silmiä. Kannattaa siis lukea.
