Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tämä kirja oli minulle poikkeuksellisen haastava luettava. Sanon suoraan: inhosin pitkään kaikkia sen henkilöitä, ja kirjan tapahtumat saivat minut voimaan pahoin. Purin tuntemuksiani ja raivoani kirjaa kohtaan vaimolleni ja läheisilleni sekä sosiaalisessa mediassa. Ja lopulta sen luettuani emmin vielä pitkään, voinko lainkaan vinkata sitä tänne – ettei kukaan vain erehtyisi sitä lukemaan. Mutta silti vinkkasin. Kyse on Maria Jotunin postuumisti julkaistusta romaanijärkäleestä Huojuva talo. Se on kirjoitettu 1930-luvulla, mutta löydetty ja julkaistu vasta 20 vuotta tekijän kuoleman jälkeen vuonna 1963.
Lea on kotoisin isän juopottelun hajottamasta kauppiasperheestä. Vartuttuaan hän kokeilee siipiään itsenäisenä naisena kaupungissa elättäen itsensä konttoristina. Paha vain, että hän sattuu tapaamaan tohtori Eero Markun, joka on toimittaja ja kysytty palopuheiden pitäjä. He rakastuvat ja avioituvat pian. Mutta rakkaus, mitä se on? Hyvin nopeasti Lea huomaa joutuneensa väkivaltaisen miehen kotiorjaksi – haaskaksi, jolla ei ole mitään arvoa. Eero lyö ja nöyryyttää, Eero katkaisee Lean siteet kaikkiin läheisiin, Eero hummaa naisissa ja juomingeissa.
Eero Markku on täydellinen pahuuden tiivistymä. Koskaan missään lukemassani kirjassa ei ole ollut näin kammottavaa hahmoa. Humisevan harjun Heathcliff on pikkupoika Eeron rinnalla. Mistä Jotuni on voinut keksiä näin kaunaisen ja hirviömäisen tyrannin, järkyttävän psykopaatin? En tiedä, pahensiko vai paransiko kirjaa se, kun kuulin kollegaltani lukemiseni loppusuoralla, että ilmeisesti teoksessa on avainromaanin piirteitä, ja että Jotunin oma aviopuoliso Viljo Tarkiainen oli joutunut lainaamaan piirteitään Eerolle. Yhä kasvavan inhon vallassa luin eteenpäin, mutta sitten, kun Eero alkoi hakata omaa lastaan rautatangolla, oli kirja viimein lentää seinään.
Eikä alistuva Lea ole paljoa parempi. Lea on älykäs nainen, joka varsinkin verbaalisesti voisi pistää miehelleen kunnollakin hanttiin, mutta silti hän suostuu hakattavaksi. Nimenomaan suostuu – ei Eero hänen mielestään ole niin paha. Tai vaikka onkin, hän ajattelee, että on Jumalan tahto, että hän on Eeroa varten. Ja jatkuvasti Lea ”ymmärtää” Eeroa. Lea luulee, että Eero on hänen vallassaan, kun hän vain ottaa kaiken vastaan. Myös Lea on raivostuttava hahmo.
Jotunin tekstissä on paljon vähitellen nousevaa feminismiä sekä muitakin ajan valtarakenteita ja yhteiskuntajärjestystä kritisoivia aatteita sangen terävässä muodossa. Ne kuitenkin jäävät ainakin minulla kaiken peittävän raa’an väkivallan alle. Pienet välähdykset nuijitaan ja murjotaan sammuksiin.
Hyvin harva kirja tarjoaa näin voimakasta tunnemyllyä kuin mihin Huojuva talo minut johdatti. Itse aviomiehenä ja pienen lapsen isänä järkytyin monin paikoin tavalla, johon en kirjallisuuden edes uskonut pystyvän. Oliko se sitten hyvä asia vai ei – tiedä häntä. Jossain vaiheessa, ehkä vähän kirjan puolivälin jälkeen, minulle tuli välttämätön tarve lukea kirja loppuun ihan vain saadakseni selville, onko lopussa pelastus. Ja jonkinlainen katharsis sieltä toki löytyy, mutta minulle sinne asti pääseminen oli sellainen tuskien taival, että eipä tee mieli toiste lähteä. Kannattiko lukea? En ole varma. Ehkä. Sopii kokeilla, mutta vahvalla varoituksella.
