Yasmine Mohammed: Hunnusta vapautunut : kuinka lännen liberaalit edesauttavat islamismin asiaa

Hunnusta vapautunut

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jos Hunnusta vapautunut –kirjaa ei olisi tarjottu vinkattavaksi, tuskin olisin sitä lukenut. Nyt luin ja tempauduin myötäeläen mukaan Yasmine Mohammedin järkyttäviin kokemuksiin fyysisestä ja psyykkisestä väkivallasta, epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, hyväksikäytöstä ja lähimpiensä hylkäämisestä. Ja viimein hunnusta vapautumisesta. Luin osin kuin olisin katsonut dekkaria, jossa taustamusiikin muutos ilmoittaa, että tilanne muuttuu vaaralliseksi ja päähenkilö joutuu kärsimään tai peräti kuolee. Monesti huomasin huokaisevani: ”Lähde pois! Pois viimeinkin, älä enää usko, että tilanne paranisi!”

Yasmine Mohammed antaa kirjan loppupuolella vastauksen, miksi hän vapautui hunnusta ja irtautui islamista vasta pitkällisen prosessin ja monen pettymyksen jälkeen. Hän oli kuin norsu, joka täysikasvuisena pystyy kärsällään liikuttamaan jopa isoja kuorma-autoja, mutta pysyy hievahtamatta paikoillaan köytettynä vain heiveröiseen tolppaan. Näin koska norsu sidottiin heti syntymän jälkeen jalastaan kiinni massiiviseen betonimöhkäleeseen. Kun norsuvauva yritti päästä irti, köysi syövytti jalan verille. Solumuistiin jäänyt kipu esti vapaan liikkumisen täysikasvuisena.

Yasmine Mohammedin ”köysi” oli lapsuuskoti ja tiukka islamilainen kasvatus. ”Päiväni käynnistyivät seuraavasti: minut herätettiin ennen auringonnousua tapahtuvaan rukoushetkeen viskaamalla kylmää vettä kasvoilleni…Rukoushetken jälkeen vielä tunteja vietettiin Koraania lukien. Kykenin kyyneliltäni ja väsymykseltäni hädin tuskin erottamaan sanat kirjan sivuilta. Lukuvirheistä seurasi kuitenkin lyönti päähän…

Yasmine kohtasi myöhemmin kolme ihmisenkeliä, jotka auttoivat vapautumaan. Nämä olivat avioerossa avustanut asianajaja, eräs kaupan kassa ja psykologian opettaja. Ratkaisevin käännekohta hunnusta vapautumiseen oli, kun psykologian opettaja sanoi: ”Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa et voi sanoa sanoja ’en voi’.” Yasmine oli juuri kertonut, että hän ei voi lähteä pois kotoaan, koska islamin mukaan naiset eivät voi muuttaa asumaan itsekseen eikä hän voisi tuottaa äidilleen (joka kohteli tytärtään julmasti) sellaista häpeää. 

Kuvittelu olla ilman sanoja ”en voi”, avasi uuden näkymän. Ikään kuin hän olisi saanut tietää, että maa olikin pallo eikä pannukakku. Ensimmäistä kertaa elämässään hän saattoi nyt tarkastella islamia kriittisesti ja kyseenalaistaa monet totuutena esitetyt ohjeet ja kiellot. Nyt hän tunsi voivansa alkaa elää elämäänsä ja lähteä opiskelemaan yliopistossa. ”Tunsin oloni haltioituneeksi … minun ei tarvinnut kokea huonommuutta siksi, etten uskonut noihin tyhjänpäiväisiin ja omituisen väkivaltaisiin satuihin –  olin ollut terve päästäni kaiken aikaa! Islamin opetuksia oli tungettu kurkustani alas niin kauan kuin saatoin muistaa…Nyt saatoin nähdä siinä ilmenevät mielettömyydet samalla tavoin kuin saatoin nähdä ne muissa uskonnoissa.

Hunnusta vapautunut on Yasmine Mohammedin esikoiskirja. Hän sanoo, että kirjan kirjoittaminen oli sekä vaikeaa että palkitsevaa. ”Minun oli pakko palata synkkiin muistoihini, jotka olin haudannut syvälle mieleni perukoille. Heitin suojavarustukset syrjään ja päästin hirviöt sängyn alta irti… kun ne joutuvat valoon, ne menettävät pelottavuutensa.” Hän halusi kirjoittaa tarinansa rehellisesti ja pelottomasti sellaisena kuin oli sen elänyt.

Oman vapautumisprosessinsa tuloksena hän oli oivaltanut, ettei muslimina oleminen sisälly ihmisen identiteettiin, islam on ideologia, jota voi noudattaa tai olla noudattamatta. Hän ymmärsi, että oli mahdollista hankkiutua eroon siitä ja teki sen. Nykyään hän asuu kahden tyttärensä ja miehensä kanssa Kanadassa.  Työssäkäyvänä aviovaimona ja äitinä, joka antaa tyttäriensä hiusten hulmuta vapaasti. Hän on perustanut Free Hearts Free Minds –järjestön auttamaan ex-muslimeja. Hän sanoo puhuvansa rohkeasti myös siitä, että lännen liberaalit edesauttavat islamin asiaa (alkuteoksessa: How Western Liberals Empower Radical Islam)

Kirja sisältää puistattavia kuvauksia lapsen rankaisemisesta, pieksämisistä, hylkäämisestä ja hyväksikäytöstä. Kaikki ne eivät selittyne pelkästään islamilaisuudella, vaan äidin ja isäpuolen mielenhäiriöillä, narsistisella ja sadistisella käyttäytymisellä – mikä tosin voidaan verhoilla uskonnolla. 

Kirja on myös kertomus toivosta: vapautuminen oli Yasminelle mahdollista, miksei myös jollekin toiselle. 

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...