Rachel Delahaye: Hulvaton huippukokki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hulvaton huippukokki on vallan klassinen väärinymmärrystarina. Toisin sanoen Tuukka, lastenjuhlien viihdyttäjä, ajautuu maan hienoimman ravintolan 50-vuotispäivien kunniaksi järjestettävien juhlien huippukokiksi. Simo Salama, Tuukan taiteilijanimi, sekoittuu Timo Salamiin ja soppa on valmis. Kohta syödään sangen erikoisia herkkuja ja ihmetellään tärähtänyttä kokkia illan huipentuessa lärvilettuihin.

Hulvaton huippukokki on osa Hyppää kirjan kyytiin! -sarjaa, jonka ideana on tarjota ensihetkiä lukemisen parissa. Sarjan kirjat on kirjoitettu suuraakkosin ja ainakin tähän osaan huumorikin on valittu juuri tuonikäistä yleisöä silmällä pitäen.

Mikäs tässä; ei tämä mikään tarinallinen tai kuvituksellinen riemuvoitto ole, mutta ajanee hyvin asiansa. Pientä kivaa pikkulukijoille.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...