No niin, moneskohan kirja Mannerheimista?! Onneksi niitä on niin paljon, että voi valita minkä lukee, eikä missään nimessä tarvitse lukea kaikkea. Minä valitsin nyt tämän, ihan siksi, että sen on kirjoittanut Teemu Keskisarja, jonka tekstiä on helppo lukea. Se on lupsakkaa, sopii ihmiselle, joka ei muutoin jaksaisi ”tieteellisiä” kirjoja kahlata.
Mannerheim kuvataan tässä hyvin samanlaiseksi nuoreksi kuin nuoret ovat kautta aikojen olleet. Kuka tekee kolttosia enemmän kuka vähemmän. Nyt sitten kaikki aikuiset saavat parjata Mannerheimia, että kylläpäs olikin hulttio!
Marsalkan lapsuus Louhisaaressa on valotettu niin hyvin kuin siitä tietoa on saatu. Äiti on ollut lapsiaan rakastava ja sisarukset keskenään toimeentulevia. Isä, joka oli naisten naurattaja ja tyri liikemiesuransa, jätti perheensä ja muutti Ranskaan. Kun sitten äitikin kuolee ja pikkusisko, niin on surua ihan tarpeeksi.
Taloudelliset huolet rasittivat perhettä ja sukua pyydettiin apuun. Mannerheim oli kadettikoulussa, jossa ei viihtynyt, mutta siellä oli oltava ja sekin maksoi. Tämä taloudellinen puoli olikin mielenkiintoista, koska ei kai sitä nykyaikana voisi kuvitellakaan, että pyytäisi sukulaisiltaan rahaa. Kadettikoulun aika oli simputusta ja muutenkin sellaista, ettei siellä nyt varmaan moni muukaan olisi viihtynyt, jos sinne nyt sitten viihtymään mennäänkään.
Teemu Keskisarja kertoo mainiosti nuoren miehen elämästä, joka vaikuttaa minun mielestäni varsin normaalilta. Kun kysymyksessä on kuitenkin presidentti, tuleva sellainen, niin olisiko hänen pitänyt osata käyttäytyä mallikkaasti jo nuorena. Höpöhöpö, hieno kuva siitä, että hulttiostakin voi tulla ihan mitä vaan! Tahtoa ja taitoa piisasi, mitä siitä, jos välillä otti vähän rennommin.
Kirjassa on hyvän tekstin välissä aika runsaasti kuvia ja ne kertovat oman osansa.