Heli Hietanen: Hullua hurskaammaksi : Merkintöjä maanisen matkapäiväkirjasta

Hullua hurskaammaksi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tässä pitäisi oikeastaan kuljetella kahta kirjaa rinnan, sillä molemmat kertovat samasta asiasta: toinen romaanimuodossa, toinen analyyttisesti asiapohjalta. No, toisen tavallaan käsittelin jo blogissani, toinen tuhdimpi tavara selätettä­köön täällä.

Molemmissa on esillä mielisairaus, jakautunut mieli, bipolaarinen, siis kaksi­suuntainen mielialahäiriö, tai hulluus, kuten Heli Hietanen asian lyhyesti ilmaisee kirjassaan Hullua hurskaammaksi:

”Hulluksi tuleminen on eittämättä yksi ihmisen suurimmista peloista.”

Heli Hietasen kirjaa tässä kaivelen ja esille nostan, kirjaa, jossa tekijä perus­teellisesti kertoo ja kuvailee omat psykoosinsa tarkasti eritellen. Se toinen kirja, jonka alussa mainitsin, on Riikka Ulannon Neitsytmatka, kaunokirjallinen ja tajunnanvirrallinen teos samasta asiasta, se jääköön blogiin.

Heli Hietanen on simultaanitulkki, siis ammatti, joka raastaa, rasittaa ja kuor­mittaa aivoja työtilanteessa hyvin intensiivisesti. On jakauduttava kielellisesti kahdeksi. Stressaavia epävarmuustekijöitä riittää aina toimeentulosta ja aika­tauluista lähtien. Joten:

”Ei siis ole ihmekään, että juuri minä sairastuin ja että elämäntyylilläni epi­sodit uusiutuivat useampaan otteeseen.”

Hypomania, mania, psykoottinen mania. Jotenkin noin se menee ennen kuin ollaankin hoidokkina mielisairaalassa. Sitten vaan ei muuta kuin lääkettä naa­maan, jotta potilas talttuisi ja rauhoittuisi; länsimaissa kun ollaan, uskotaan hoidossa tieteen voimaan, muunlainen luonnonmukainen uskomushoito­muoto ei tule kuuloonkaan.

Siinäpä sitä riittää pohdittavaa ja puntaroitavaa, olisiko sittenkin ihminen hoi­dettava kokonaisvaltaisemmin.

Heli ottaa esille monia omia kohtauksiaan ja sekavuuksiaan pitkin Eurooppaa kulkiessaan, esimerkiksi siitä mitä kaikkea irrottelua seurasi Sofiassa, kun Kreikassa oleskellessa miesystävä jää ja ”hetken mielijohteesta päätin laittaa suhteemme pakettiin kertaheitolla ja lähteä kohti uusia seikkailuja”. Ja mitä tapahtui Brysselin vessassa sekä monessa muussa paikassa psykoottisessa tilassa.

Perusteellisen selvityksen ja analyysin omista psyykkisistä koettelmuksistaan Heli Hietanen kirjaan kirjaa kooten mukaan nekin tuntemukset, jotka hän maanisilla retkillään on tuoreeltaan muistiin kirjoittanut.

Raskasta luettavaa, mutta painavaa tekstiä, joka sieti tulla luetuksi.

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...