Kirja on pysäyttävä! Sitä on jo kirjan kansi – sitten kun hoksaa, mitä kannen täyttävä pieni teksti tarkoittaa. Se on listaa Välimereen hukkuneista ja kadonneista pakolaisista. Vuonna 2019 arvioitiin kuolleiden pakolaisten määräksi 40 000, kun lasku aloitetaan 1990-luvulta. Mukana on vain löydetyt, hukkuneista suurin osa painuu meren pohjaan ja katoaa. Löydetyt merkitään vain numeroin. Kuitenkaan kukaan ei ollut pelkkä numerosarja eläessään, vaan oli jonkun lapsi, isä, äiti…
Kirjassa on lukuisia kuvia ja parikymmentä lyhyttä tarinaa. Se tuo karulla tavalla esiin, miten Välimerestä on tullut Euroopan suurin joukkohauta.
Kuvaaja Anna Autola toteaa kirjassa:
Katsoessani kuvaa (kadonneen) valokuvasta, lompakosta… tunnen äärimmäistä surua ja epäoikeudenmukaisuutta. Kuvaustilanteessa ei ole aikaa käydä läpi omia tunteita… tunteet tulvat pintaan myöhemmin. Itkettää. Kuvat ovat muuttaneet minua eivätkä lähde minusta. (Kuvat) muistuttavat uhreista, heidän omaisistaan. Ne muistuttavat kuolemasta. Ja elämästä, siitä kuinka arvokas se on.
Tekstin kirjoittanut Taina Tervonen haastatteli kolmen vuoden ajan kymmeniä työnsä tai asuinpaikkansa takia kuolleiden kanssa tekemisiin joutuneita ammattilaisia Italiassa, Espanjassa, Kreikassa ja Ranskassa. Haastatteluista syntyi kirjan tekstit, muun muassa kreikkalaisen oikeuslääkäri Noussiaksen tarina:
Kenenkään ei pitäisi kuolla merellä sotaa paetessaan. Ne jotka menehtyvät, ovat niitä, joilla ei ole varaa maksaa turvallisesta ylityksestä. Heidät lähetetään kohti kuolemaa. Ajatus saa minut vihaiseksi. Olen tehnyt töitä kuusi vuotta ilman vakituista virkaa. Olen antanut sieluni tälle työlle.