Felix Krull on vetäytynyt kirjoittamaan muistelmiaan vaiherikkaan elämänsä varrelta. Omiin oloihinsa vetäytyneenä hänellä on aikaa tehdä seikkaperäistä selontekoa elämänsä tapahtumista ja vaikutelmista. Hän kertoo rehellisesti hieman epärehellisyyteen taipuvaisesta haaveilevaisesta veijarinluonteestaan, joka on ajanut hänet monenlaisiin seikkailuihin aina maailmanympärimatkaa ja kuritushuonetta myöten. Felix on ovela, sopeutuvainen ja sulavakäytöksinen. Näillä avuilla hän valloittaa koko Euroopan ja siinä samalla toki myös muistelmiensa lukijan.
Felix Krull syntyy varakkaaseen viinitehtailijaperheeseen Saksan maaseudulla noin vuonna 1875. Lapsuudessaan hän pääsee nauttimaan hilpeästä joskin hieman paheellisesta pikkuporvarillisesta elämästä kodissaan. Hänen isänsä tekee kuitenkin vararikon, ja nuori Felix lähtee kumminsa suosituksesta Pariisiin, josta mielenkiintoisten yhteensattumien jälkeen alkaakin matka maailman ympäri aivan toisena henkilönä. Tarina kuitenkin päättyy kesken jo Lissaboniin, maailmanympärimatkan ensimmäiseen etappiin.
Thomas Mann aloitti Huijari Felix Krullin tunnustusten kirjoittamisen jo vuonna 1911, mutta teos julkaistiin vasta vuonna 1954 – vuotta ennen tekijän kuolemaa – ja edelleen keskeneräisenä. Sinänsä on sääli, että Mannin jo vihjauksin hahmottelema tarinan koko kaari ei tule kerrotuksi. Luultavasti kokonaisena teos olisi ollut ainakin Taikavuoren paksuinen järkäle. Kuitenkin jo tällaisenaan nuoren Felixin vaiheista ehtii nauttimaan vallan mukavasti. Edelleen Thomas Mannin hersyvän ironista ja häpeilemätöntä tekstiä lukee hymyssä suin, eivätkä välillä käsistä karkaavat pitkät ja mutkikkaat virkerakenteet juurikaan vaurioita kokonaisvaikutelmaa, pikemminkin ovat osa hauskuutta sinänsä.
Thomas Mann oli ilmiömäisen taitava sanankäyttäjä. Kaunopuheiset lörpöttelyt ja huijauskirjeet epätosista vaikutelmista ovat kirjan parasta antia. Huijari Felix Krullin tunnustuksissa Mann on huomattavasti kepeämpi ja hauskempi kuin esimerkiksi aiemmin arvioimassani Tohtori Faustuksessa. Asiaakin on kuitenkin taas mukana. Felix Krullin ihailu ”ylevämpiä” ja ”syntyjään arvokkaampia” ihmisiä kohtaan (joihin hän ilman muuta siekailematta laskee itsensä mukaan) on kuvattu lempeän humoristisesti, mutta samalla ajatuksia herättävästi. Parhaimmillaan lähes vedet silmistä naurattava teos onnistuu siinä missä moni muu ei – luomaan täyden taideteoksen jo keskeneräisenäkin.