Argentiinalaissyntyisen, mutta Saksassa asuvan Samanta Schweblinin esikoisteos Houreuni nousi omalle lukulistalleni Tähtifantasia-palkinnon lyhytlistalta. Mielenkiinto heräsi, lainasin kirjastosta ja luin kertaistumalla – sen verran lyhyestä ja vangitsevasta kirjasta oli kyse.
Asetelma on poikkeuksellinen. Kirjan päähenkilöt ovat Amanda ja David. Amanda makaa sairaalassa kuolemaisillaan. David on nuori poika, mutta ei Amandan oma lapsi, ja istuu vieressä keskustelemassa Amandan kanssa, johdatellen tätä kertomaan, mitä on tapahtunut.
Puhe käsittelee Amandaa, Davidia, Amandan tytärtä Ninaa ja Davidin äitiä Carlaa. Amanda ja Nina ovat vuokranneet loma-asunnon maaseudulta ja tutustuneet Carlaan ja Davidiin, mutta sitten on tapahtunut jotain vaarallista ja Amanda on päätynyt sairaalaan ja Ninankin tilanteesta Amandalla on suuri huoli.
Houreuni rakentaa näistä aineksista painajaismaisen tunnelman, jossa äiti haluaa pitää lapsensa pelastusetäisyydellä, riittävän lähellä pelastettavaksi turvaan vaaran uhatessa – ja kuinka se ei aina riitä. Alkuteoksen nimi, Distancia de rescate, tarkoittaa nimenomaan tätä pelastusetäisyyttä, ja suomennoksen nimenä se olisi johtanut lukijoita kiinnostavampaan suuntaan kuin vähän harhaanjohtava Houreuni. Tarinassa on myös toisella tapaa synkkiä ulottuvuuksia siitä, miten oma lapsi voi tuntua vieraalta ja mihin se sitten johtaa.
Houreuni on lyhyt, pienoisromaanimittainen ahdistava välipala. Näin synkkää tunnelmaa ei pidemmän romaanin mitassa olisi kestänytkään. En ihmettele, että palkintoraati on tämän listalleen poiminut, vaikka hieman sittenkin: ne yliluonnolliset fantasiaelementit ovat tässä kyllä kovin kevyitä. Hieno kirja, siitä huolimatta.