Keväällä 2013 olimme perheen kanssa Lapissa ja päätösillan yhtenä ohjelmanumerona oli kirjoittaa tarina revontulten synnystä. Hopeasarvista poroa lukiessa tämä tuli elävästi mieleen. Lapin ja vanhojen tarinoiden ystävänä Laulajaisen tekstien maailmaan oli erityisen helppo astua sisään.
Kotimaisessa elokuvaklassikossa on pääosassa Valkoinen peura, mutta tässä satukokoelmassa esiintyvät hopesarvinen poro ja sininen hirvi. Yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyy: Lappi, noituus sekä ikiaikaiset uskomukset.
Kirjan voisi tiivistää kertovan opettavaisia syntytarinoita, joissa luontoa kunnioitetaan vahvasti. Katoaminen tai kuolema eivät välttämättä merkitse loppua, vaan jonkin kauniin alkua. Hopeasarvisen poron tarinat ovat perustaltaan vanhoja, mutta silti niissä on tuore maku. Esimerkiksi arkinen lapsenhoito-ongelma kasvaa juhlavaksi vesistön synnyksi.
Tarinoissa seikkailevat ihmisten rinnalla maahiset, noidat, sinirinnat ja piekanat. Aiheet ovat tiukasti Lappi-teemassa kiinni.
Satujen aiheet ovat paljon aikuisten maailmasta, mutta Laulajaisen lempeän kirjoitustyylin sekä Virpi Pennan hassunherkän kuvituksen ansiosta kirja sopii myös lapsille. Lapista sekä ikiaikaisista, suomalaisista tarinoista pitäville lukijoille tämä teos on herkkua.