Jokainen lemmikin omistaja tietää, että jokaisen karvapallon keksinnöistä ja tekemisestä saisi kokonaisen kirjan. Yleensä vaaditaan kuitenkin jotain aivan erityistä, jotta tarinat päätyvät kansien väliin.
Homerilta leikataan pahan tulehduksen takia silmät vain parin viikon ikäisenä, eikä kukaan halua vaillinaista kissaa ennen kuin nuori jo ennestään kahden kissan omistava nainen adoptoi pienen hylkiön. Tämä tulee olemaan naisen eli Gwen Cooperin elämän parhaimpia päätöksiä. Homer on sokea mutta silti tai sen vuoksi rakastava, peloton ja kekseliäs. Loppujen lopuksi kaikki rakastuvat Homeriin, tykkäsi kissoista tai ei.
Eläinkirjoissa ei yleensä ole kummemmin juonta, vaan lemmikin elämänkaari liitettynä omistajan elämään. Homerin tarina ei kuitenkaan lohdutukseksi lopu kuolemaan. Kerronta on rehellistä, eikä kaikista asioista yritetä tehdä väkisin hauskaa. Elämä on hankalaa vaikka kuinka olisi ystäviä ja kissoja lohduttamassa. Cooper on tyylillään saanut kirjaan jännitystä, minkä vuoksi sitä ei voi laskea käsistään.
Kirjassa on myös mielenkiintoinen ja näennäisesti ulkopuolisen kokemus WTC-tornien terrori-iskusta. Homerin tarinaa on ihana lukea, se on kuin lohturuokaa sielulle.