Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hölmö nuori sydän on kirja, johon tartuin ensin Akateemisessa Kirjakaupassa ja nimenomaan aikuisten puolella. Otin siitä jopa kuvan, että varmasti muistaisin sen jatkossa. Kirjastosta sitten varasin ja kun aloin lukea tarinaa nuorista, 15-vuotiaista, ihmettelin, miksi kirja on laitettu aikuisten puolelle? Sinänsä mitään vahinkoa ei päässyt syntymään, päinvastoin, sillä nyt minä aikuinen ihminen tartuin kirjaan, jossa mennään nuorten maailmaan. Mahtavaa!

Kiira on luokan kaunein tyttö ja Lenni sellainen rääpäle. Yksi ilta ja kaikki muuttuu, kun Kiira huomaa olevansa raskaana. Näin nuorilla luulisi abortin olevan se seuraava siirto, mutta ei, Kiira aikoo pitää lapsen. Lenni ei ole ihan niin varma, mutta yrittää olla mukana.

Lenni käy salilla ja sitä kautta tutustuu ihmisiin, muiden muassa Janneen, joka on aikuinen ja jolla on melko lailla rasistinen maailmankatsomus. Janne muutenkin on olevinaan tärkeä, koska Lenni on yksinhuoltajaäidin kanssa asuva. Kiiralla on sama tilanne. Joten kyllä vaaditaan nuorilta selviytymistä, kun ei aikuisista juurikaan apua ole. Kädet ristissä sitä toivoo, että tällaisista nuorista kasvaa vahvempia.

Nämä yksinhuoltajaäidit eivät ole niitä pullantuoksuisia herttaisia äitejä vaan sellaisia, että Kiirakin vaikuttaa heitä huomattavasti kypsemmältä. Ehkä siksi kirjaa oli helppo lukea, että oli helpompi samastua näihin nuoriin kuin aikuisiin. Mikä surullista, näitä lapsenomaisesti käyttäytyviä aikuisia piisaa.

Kirsikka Saaren teksti menee hyvin eteenpäin ja se on sen oloista, että siihen uskoo. Suosittelisin tätä kirjaa ehdottomasti niille, jotka ovat elokuvan jo nähneet ja toki muillekin. Itsellä elokuva on vielä näkemättä, mutta aion sen kyllä nähdä, koska nythän minulla on hyvät taustatiedot. Niin ja olen kuullut, nimenomaan nuorilta, että elokuvakin on varsin onnistunut!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...