Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Amerikkalainen Ann Patchett on pitkän linjan kirjailija, jonka esikoisromaani The Patron Saint of Liars ilmestyi jo 1992. Patchettin aikaisempaa tuotantoa ei ole suomennettu; tämä uusin romaani vuodelta 2019 on ensimmäinen suomennos. Minun luettavakseni se osui vähän sattumalta. Kustantamon kuvastosta se oli mennyt ohi, mutta törmäsin kirjaan sattumalta kirjakaupassa, kun etsin joululahjaa vaimolleni. Kirjaa kehuttiin hyväksi juonivetoiseksi romaaniksi, mikä kuulosti lahjansaajan mieltymykset tuntien lupaavalta.
Tuntematon kirjailija osoittautui nappivalinnaksi. Vaimoni luki ja piti lukemastaan, joten minäkin tartuin kirjaan, ja onhan tämä tosiaan hieno teos. Hollantilainen talo kertoo Philadelphian lähistöllä olevasta kartanosta, jonka hollantilaiset VanHoebeekit rakensivat 1920-luvulla. VanHoebeekit kuolivat ja talo jäi autioksi, kunnes sen osti vuonna 1946 vaimolleen lahjaksi Cyril Conroy, amerikkalaisen self made man -unelman toteuttanut kiinteistömoguli.
Kirjan pääosassa ovat Conroyn lapset, Maeve ja Danny. Pikkuveli Danny toimii kirjan kertojana, jonka näkökulmasta perheen vaiheita tarkastellaan vuosikymmenten ajan. Kun Danny on kolmevuotias ja Maeve kymmenen, perheen äiti Elna sairastuu ja lopulta jättää perheen ja lähtee Intiaan auttamaan köyhiä. Cyril ottaa eron ja menee uusiin naimisiin. Pian Andrea, joka kenties rakastaa taloa enemmän kuin Cyriliä, muuttaa taloon kahden tyttärensä kanssa.
Varsinkin Maeven ja Andrean välit viilenevät nopeasti, ja lasten ja pahan äitipuolen lopullinen välirikko tulee, kun Andrea pistää Maeven ja Dannyn pihalle kodistaan lasten isän kuoleman jälkeen. Alkaa vuosikymmeniä kestävä vihan ja katkeruuden kierre, jossa Maevella ja Dannylla on vain toisensa, kun isä on kuollut, äiti on kadoksissa ja koti on menetetty.
Kirja tarkastelee Dannyn ja Maeven elämää pitkään, vuosikymmenten ajan. Kirjan rakenne on melko suoraviivainen, ryyditettynä takaumilla ja leikkauksilla aikakausien poikki. Tarina soljuu sujuvasti eteenpäin, keskiössään Danny, jolle monet talon käänteistä ovat jääneet aikoinaan vieraiksi. Danny on ollut kuitenkin pieni lapsi, eikä asioista ole muutenkaan puhuttu. Keskustelujen kautta vanhat tapahtumat kuitenkin avautuvat. Kun näkökulma on Dannyn, vaikkapa Andrean näkemys asioista jää täysin pimentoon: hän näyttäytyy vain pahana äitipuolena, eikä hänen motivaatioistaan ole kuin Dannyn, Maeven ja näiden lähipiirin arvailuja.
Hollantilainen talo on hieno kertomus. Se on todellakin erinomaisesti kirjoitettu, eikä Laura Jänisniemen suomennoksestakaan ole valittamista. Tarinassa on monia herkullisia käänteitä, kuinka tietyt kaavat toistuvat sukupolvesta toiseen, vain hieman eri muodoissa. Vaikkapa isä Cyrilin ja Dannyn välinen suhde – kuinka Cyril toisti samoja virheitä uudestaan ja uudestaan, ja miten Danny on hyvin monella tapaa samanlainen ja toisaalta erilainen kuin isänsä. Myös Maeven osa elämässä, jota rajaavat toisaalta sukupuoli ja siihen liittyvät odotukset, toisaalta isän suhtautuminen tyttäreensä, on kiinnostava, samoin Dannyn ja Maeven välinen vastuullisen isosiskon ja huolettomamman ja asioista enemmän pihalla olevan pikkuveljen suhde.
Hollantilainen talo on monikerroksinen kertomus, josta riittää ammennettavaa ja pohdiskeltavaa. Laajassa henkilögalleriassa on monenlaisia kohtaloita ja käänteitä. Oliko lasten äiti kammottava roisto vai muiden hyvää ajatteleva pyhimys? Oliko Andrea vain paha äitipuoli vai vain omaa etuaan ajava nainen? Miksi Cyril oli niin huomaavainen toisissa asioissa, mutta aivan sokea toisissa? Mikä kiinnostava sukusaaga tämä onkaan! Kun Hollantilainen talo on näinkin hieno kirja, on mukavaa, että se on nyt saatu suomeksi. Toivottavasti Hollantilaista taloa seuraa lisää Patchett-suomennoksia myös aikaisemmista kirjoista.
