Jenny Kangasvuo: Hiukset takussa

Hiukset takussa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Polyamoria on rikollisen alikäytetty juttu kotimaisessa kaunokirjallisuudessa. Aihetta käsitteleviä aikuisten romaaneja löytyy ainakin Pirkanmaan kirjastoista vain muutama (varhaisin tosin kiinnostavasti vuodelta 1917!). Niinpä Jenny Kangasvuon Hiukset takussa on todella tervetullut. Hieno kirja se onkin ja osoittaa hyvin, millaista rikkautta ihmissuhderomaaneihin saadaan, kun suhteet avataan ja mukaan tulee enemmän ihmisiä.

Kirjan pääosassa on oululainen teatteriharrastaja Julia, joka päätyy kaverinsa Ilkan avioerobileissä sänkyyn Riston kanssa, tämän kihlatun Millan kehotuksesta. ”Menkää ja kokkeilkaa. Kyllästyttää kuunnella tota teoreettista länkytystä.” Julia ja Risto sopivat seksuaalisesti yhteen oikein mainiosti; kuten sopivat myös Risto ja Sara, eikä Julian olemassaoleva seksisuhde Villeenkään tästä järkyty. 

Elämä Riston kanssa sujuu aluksi niin hyvin kuin ikinä vain tällaisessa polysuhdekonstellaatiossa voi. Risto asuu Millan kanssa, ja hän tapailee minua ja Saraa, tyttöystäviään. Saran kanssa käyn usein lounaalla tai kahvilla. Millan kanssa muodostamme arkisen tiimin.

”Aluksi”. No, tietenkään tämä ei olisi mikään ihmissuhderomaani, jos asiat eivät jotenkin järkkyisi. Alkuun kaikki pysyy kuitenkin hallinnassa, koska ihmiset ovat aikuisia ja kypsiä ja kykeneviä puhumaan asioistaan. Puhettahan piisaa, kuten kaikki polyamoriaa tuntevat tietävät: polysuhteissa rehellinen asioista puhuminen on se liima, jolla suhdeverkostot pidetään koossa.

Monisuhteisuus ei ole kuitenkaan mikään automaattisesti autuaaksi tekevä asia, minkä Juliakin saa huomata. Kun ihmissuhteet muodostavat verkoston, solmujen purkautuminen tai joku muu häiriö verkon toisella laidalla lähettää väristyksiä halki koko verkoston. Yksi tällainen häiriötekijä on Iida, josta Risto kiinnostuu. Iidan ja Riston suhde alkaa ystävyytenä, mutta vaikuttaa nopeasti olevan jotain muuta, vaikka kumpikin sen kieltää visusti. Iida ei halua olla missään tekemisissä minkään monisuhteisuuden kanssa, eikä halua käydä keskusteluja Riston tyttöystävien kanssa.

Hiukset takussa on paitsi hyvää viihdettä ihmissuhteita käsittelevien kirjojen ystäville, myös hyvin opettavainen kirja. Jenny Kangasvuo on kirjoittanut hiljattain tietokirjan bi- ja panseksuaalisuudesta, ja paikka paikoin Hiukset takussa tuntuu yleissivistävältä. Se ei varsinaisesti ole mikään moite: Kangasvuo onnistuu tasapainottelemaan valistuksen ja viihteen välillä hyvin. Jos ei tiedä mitään monisuhteisuudesta, tämän kirjan luettuaan on jo selvästi paremmin kartalla.

Kangasvuon monisuhteisuudesta piirtämä kuva tuntuu tasapainoiselta: se ei todellakaan ole ruusunpunaiset lasit silmillä esitetty, vaan monisuhteisuus kuvataan sotkuisena ja vaikeasti hallittavana asiana, mitä se epäilemättä on. Kirja ei kuitenkaan ole pelkkää pelottelua, vaan näyttää hyvin myös monisuhteisuuden mahdollisuudet ja ilot: jos työtä suhteiden ylläpitämiseksi onkin enemmän kuin perinteisessä monogamiasuhteessa, on sitten mielekkäitä ihmissuhteitakin enemmän.

Sivistyskannalta yksi mielenkiintoinen näkökulma tästä kirjasta puuttuu: lapset. Lastenhankintaa sivutaan hieman ja yksi bonuslapsi kirjassa esiintyy, mutta olisi mielenkiintoista lukea myös lapsiperhe-elämän ja monisuhteisuuden yhteensovittamisesta. Kaikkea ei tietenkään voi samaan kirjaan mahduttaa, eli jätettäköön tämä nyt tulevien monisuhteisuutta käsittelevien kirjojen hoidettavaksi.

Välitti tästä sivistyspuolesta tai ei, Hiukset takussa on joka tapauksessa erittäin viihdyttävä ihmissuhderomaani, jossa Julia pui suhdesekamelskaansa kiinnostavalla tavalla. Romaanin oululaisen harrastajateatterin ympärille kietoutuva henkilögalleria on kiehtova ja tämä harrastus tarjoaa myös oivat puitteet pakottaa yhteen henkilöitä, jotka muuten pitäisivät mieluusti reipasta välimatkaa toisiinsa. Oululaisuus ja lappilaisuus (keskeisistä henkilöistä Julia on Sodankylästä ja Risto Muoniosta) antavat teokselle myös oman persoonallisen värinsä.

Sekin on kyllä selvä juttu, että jahka monisuhteisuutta käsittelevät kirjat yleistyvät, on entistä vähemmän mielenkiintoa perinteisiä ihmissuhdetarinoita kohtaan, joissa päähenkilö vaikeilee, kumman potentiaalisista kumppaniehdokkaista ottaisi. Ei kai sitä kannata vaikeilla! Ottaisi molemmat ja koittaisi saada polyamorisen suhteen toimimaan, tuloksena on heti paljon mielenkiintoisempi tarina!

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...