Jussi Siirilä: Historia on minut vapauttava

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Siirilä-niminen erittäin huomionhakuinen kirjailija on käyttänyt lähes kaikki keinonsa normiviihteen puuduttaman kansan tavoittamiseksi. Luovuus ei ole vielä loppu, mutta motivaatio alkaa ehtyä. Äkkiä on rykäistävä jotakin kasaan, syntyy kirjoittajan omasta mielestä hätäisesti ja kehnosti tehty nuortenromaani. Eikä siitäkään pahemmin puhuta, mutta maksetaan sentään jotakin.

Muutakin on työn alla, kustantamo penää käsikirjoitusta vähän väliä. Mutta mitä tekee keski-ikäinen, kirjojensa näkyvyyteen ja myyntiin pettynyt moralistisatiirikko, jolle ei löydy paikkaa mediasirkuksesta? Hän kerää teemansa ja ryhtyy toimiin, mutta media ei ole kiinnostunut. 15 minuutin kuuluisuus saa odottaa. Tekee Siirilä mitä tahansa, media ei reagoi odotetusti. On ryhdyttävä jämäkämpiin otteisiin.

Kirjailija kokoaa ympärilleen Suomen terävimmät mielet, upean ja uljaan ykköstiimiin ja taistelu media-ajasta alkaa toden teolla. Matka kohti kuuluisuutta on pitkä ja sortuu yhtä uljaasti kuin tekijäkin. Viiniäkin kuluu, kirjailija on raivoisan keskittynyt edistämään omaa uraansa ja pyrkii värväämään mukaansa kaikkia muitakin vielä kammottavan romahduksen jälkeenkin.

Historia on minut vapauttava on armotonta ajankuvaa ja tarjoaa näköalan kirjoittajan luovaan prosessiin ja yksityiselämän haasteisiin. Se on julmanhauska dokumentti kirjailijasta, joka hukkui mediakohinaan. Vai hukkuiko? Tämä kirja ainakin tuli eteeni varsin mielenkiintoisella tavalla, melkein tarjottimella kannettuna — kirjaimellisesti.

Pidin tästä satiirista, vaikka uskonkin sen dokumentaariseen luonteeseen vahvemmin. Siirilä tuntuu välillä kirjoittavan sydänverellään, raastavasti. Satiiri on vaikea ja vaativa laji, tämä on kyllä ihan parhaasta päästä! Suositellaan kaikille, jotka uskovat kirjoittamisen olevan helppoa ja hauskaa, palkintojen ja julkisuuden tulevan ensimmäisen julkaistun kirjan jälkeen sekä mainosbanderollien liehuvan kustantamon katolla pysyvästi… Sähköisten median edustajien odottavan jonossa ovella haastattelu ja kommenttipyyntöineen.

Siirilä teki sen, tämä romaani ei ehkä kohahduta halutulla tavalla, mutta saa varmasti aikaan keskustelua. Suosittelen kirjallisuudesta ja sen kaupallisuudesta, kustantamojen ja kirjailijan roolista kirjojen myynnissä ja mainostamisessa kiinnostuneille ja toki kaikille satiirin ystäville.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...