Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Le Monde diplomatiquen Historia-atlas : Toisenlainen 1900-luku on tietokirja, jossa kerrotaan vuosisadan historia vasemmistolaisesta näkökulmasta.
Vaikka tämä kirja ei ole puolueeton, se pyrkii olemaan jotenkuten tasapainoinen. Esimerkiksi Neuvostoliittoa ja kommunistista Kiinaa käsitellään kirjassa kriittisesti, kuten myöskin USA:n demokraattipresidentti Bill Clintonia. Tässä ei siis vain pyritä todistamaan, että länsimaat hallitsevat globaalia kapitalismia, joka riistää köyhiä ja kehittyvien maiden väestöä.
Koska kirja on atlas, se on täynnä suuria karttoja, kaavioita ja tilastoja, joista voi tarkastella tekstissä esiintyvää informaatiota. Esimerkkeinä ovat kartat, jotka havainnollistavat koulutettujen naisten määrän kasvua maailmalla, globaalia asemyyntiä ja Espanjan sisällissota. Tai sitten niinkin laaja-alaista aihetta kuin Iso-Britannian ja Ranskan välistä Sykes-Picot-sopimusta, joka jakoi entisen ottomaanien imperiumin nykyiseksi levottomaksi Lähi-idäksi.
Tekstit ovat aika helppolukuisia, mutta tarkkojen viitteiden puute häiritsi. Toki sivun reunassa on aina kirjallisuus, johon teksti perustuu, mutta on aika turhauttavaa, kun ei kerrota, mitkä sivut ja kappaleet käytettiin mihinkin väitteeseen. Mutta tämä onkin yleistajuinen tietokirja, joka haluaa herättää lukijan kiinnostusta lukemaan vähän enemmän ja radikalisoimaan itsensä.
Oli positiivista, että vaikka tunsin monet kirjassa esitetyt tapahtumat, tässä oli silti paljon uutta, kuten kirjaimellisesti unohdettu Kamerunin sota. En edes tiennyt koko valtion olemassaoloa, enkä sitä, että Ranska suoritti siellä kansanmurhan 1950-luvulla.
Samalla kun atlaksessa korostetaan historian vähemmälle huomiolle olevia tapahtumia, tässä tietenkin pyritään perustelemaan vasemmistolaisuuden pääpointteja, kuten vapaan markkinatalouden epävakautta, rasismin ja fasismin pahuutta sekä sitä, miksi imperialismi on yhä olemassa ja miksi se on huono asia.
Vaikkakin kirja kritisoi Neuvostoliittoa, se myöskin käsittelee sitä, miten länsimaiden sekaantuminen Venäjän sisällissotaan edesauttoi Neuvostoliiton raaistumista ja totalitarismin kehittymistä.
Ehkä paras tapa kuvata kirjan asennetta sosialismiin löytyy Itä-Saksaa käsittelevästä luvusta, josta löytyy aika kuvaava lause: ”kommunismi samaan aikaan viitoitti tietä kohti vaihtoehtoa ja esti sen toteutumisen”.
Tätä voisi pitää jotenkuten teknisesti puolueettomana kirjana, vaikkakin se pyrkii ohjaamaan lukijan käsittämään maailman vasemmistolaisella tavalla. Onhan ”vasemmisto” nykyään aika laaja termi, joka kattaa niin sosiaaliturvaa puolustavat kokoomuslaiset kuin pyörätelineitä ikkunoihin heittävät anarkistit.
Tekstit ovat todella helppolukuisia ja kirjasuositukset on sopeutettu suomalaisiin oloihin, joten suuren osa lähdeteoksista saa suomeksi.
Mielenkiintoisin havainto tässä kirjassa on se, että se oikeastaan kertoo kommunismin epäonnistumisesta. Ensimmäisissä sivuissa kerrotaan, miten vuonna 1917 Euroopassa puhkesi lukuisia kommunistisia kansannousuja, joista ainoastaan Venäjän onnistui.
Kirjassa on sellainen kommunistinen alavire, jonka mukaan koko 1900-luku kertoo tavallisen kansan yrityksestä vapauttaa itsensä kapitalismin ikeestä, mutta sotilaallinen ja taloudellinen ylivoima murskasivat kaikki kansannousut. Vuosina 1917–1918 kansannousuja tapahtui muuallakin kuin vain Suomessa ja Venäjässä. Näiden jälkeen tapahtuivat Espanjan ja Italian kansannousut sekä lukuisat antikoloniaaliset itsenäisyystaistelut, joista monet olivat sosialistien johtamia.
Viimeisin luku käsitteleekin, miten viimeisin suuri kansannousu olivat Iso-Britanniassa 1980-luvulla Thatcherin hallituksen aikana tapahtuneet hiilikaivoslakot, joita kirja vertaa keskiajan talonpoikaiskapinoihin. Ainakin väkivaltaisesti kuolleiden määrä tukee tätä näkemystä.
Kirjasta saa sen kuvan, että mahdollisuuksien ikkuna on sulkeutunut ja viimeinen niitti oli 1990-luvulla Neuvostoliiton romahtaminen ja suuret mantereiden väliset vapaakauppasopimukset. Kirja esittää, että nyt olemme kaikki uusliberalismin vankeja. Kirjan luvut ovat toisistaan erillään, eivätkä kommentoi edellisiä, mutta mielestäni tämä on kirjan pohjaviesti.
On harmi, että tämä teos loppuu 2000-luvulle, koska monet ongelmat, jotka kirja esittää 1990-luvulla alkaneiksi ovat samoja, joiden äärioikeisto nyt valittaa olevan ”kulttuurimarxistien” syytä. Tarkoittaako se, että sekä äärivasemmisto että äärioikeisto jakavat suunnilleen saman globalisaatiokritiikin, että nämä kritiikin kohteet ovat todellisia? Vai sitä, että molemmat ovat yhtä hukassa? Historia-atlas ei anna lopullista vastausta tähän, mutta tarkoitus onkin herättää lukijassa ajatuksia ja kyseenalaistamaan yläasteella opetettu historia.