Tartuinpa Antti Tuomaisen uusimpaan, koska olen kaikki aikasemmatkin lukenut. Nyt oli vuorossa Hirvikaava, jonka ensimmäinen yllätys oli se, että taas ollaan seikkailupuistossa ja tarina, joka alkoi kirjassa Jäniskerroin, jatkuu… Terve, Harri Koskinen, tuttu mies. Harri on matemaatikko, jolle napsahti velipojan kuoltua perinnöksi kokonainen seikkailupuisto henkilökuntineen ja lukuisine ongelmineen.
Harri on saanut puiston jaloilleen ja lähes kaikki on melko lailla reilassa, mutta taas on ongelmia, uusia ongelmia. Harri, kiltti pehmomies joutuu taas jos miten kimurantteihin tilanteisiin ja jännitystä ei puutu.
Suomen Leikki Oy on omituinen firma, joka jostain syystä ei suotu myymään seikkailupuistolle uutta Hirvihyppy-laitetta, josta oli kaavailtu melkoista vetonaulaa. Kaikenlaisia hämäriä heeboja liikkuu ja mitkä ovat aikeet ja miksi mikään ei tunnu onnistuvan.
Henkilökuntakin alkaa käyttäytyä vähän kuin olisi Harrin vika, mutta ei kuitenkaan ole. Harrilla on sutinaa Lauran kanssa, josta ei ota oikein selvää. Juuri kun kaikki on lähellä, se kaikkoaa.
Antti Tuomainen osaa kerronnan taidon niin, että oli otettava joitakin kohtia uusiksi. Vaikkapa se, kun Harri muistelee aikaa, kun vanhemmat kuolivat ja hän Juhanin kanssa on niitä hautaamassa. Melko mustaa, mutta hauskaa huumoria.
Kaiken kaikkiaan kirja on täysi, todella täysi, kaikenlaista tapahtumaa, niin että todellakin ollaan seikkailupuistossa, jossa juostaan laitteesta laitteeseen ja koetaan kaikkea, nopeasti ja kauhunsekaisella jännityksellä.
Jos Jänniskerroin rakentuu elokuvaksi, niin tässä on ainekset kakkososaan.