Inga Röning: Hippiäinen

Hippiäinen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Seksistä voi tietyissä olosuhteissa seurata tiineys eli siunattu tila. Kreeta Nyman on kypsemmässä iässä oleva uraohjus, jonka kohdalle tämä sattuu. Päällisin puolin kaikki menee hyvin, mutta tunneskaala vaihtelee niin hormonien kuin lähipiirin tempaustenkin takia. Mitä sitten, jollei osaa hoitaa edes Sankari-Amaryllistä?

Kirjan ja raskauden edetessä Kreeta alkaa pohtia omaa lapsuuttaan ja perhettään. Kreetan äiti tulee uniin ja mies panikoi lapsen kylvetystä.

Kirjaa kuvataan takakannessa raskausromaaniksi, vertaistueksi tai käyttömanuaaliksi. Tyyliltään se muistuttaa paljon hyvin kirjoitettua chick litiä, jossa miesten kanssa pähkäilyn sijaan eletään harmonisessa parisuhteessa. Vaikka kirjassa on hiukan yli 400 sivua, ei sitä kannata pelästyä. Kirjan ahmaisee mukavasti parissa illassa ja hekottelee siinä sivussa.

Hippiäinen on Inga Röningin ensimmäinen aikuisten romaani. Aiemmin hän on kirjoittanut kuvakirjoja, lasten ja nuorten proosaa sekä käsikirjoittanut liikkuvaa kuvaa muun muassa YLE:lle.

Mari

Turussa asuva sudeettisavolainen Mari on kansatieteestä valmistunut miltei kaikkiruokainen bibliofiili. Kaikkein lähinnä sydäntä ovat elämänkerrat, sarjakuvat sekä spefi. Minua voi stalkata netissä oikealla nimelläni ja nimimerkin Seregi eri variaatioilla. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...