Sylvia Löhken: Hiljaisissa on voimaa! : Miten introvertti pärjää ekstroverttien maailmassa?

Hiljaisissa on voimaa!

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Löhkenin kirjan takaliepeessä kerrotaan, että ”maailmassa menestyvät tyypillisesti ne, jotka pitävät eniten melua itsestään. Kuitenkin 30-50 prosenttia ihmisistä on introvertteja. Hekin voivat menestyä – muuttumatta toisenlaisiksi.”

Tämä lainaus sekä kirjan nimi kertovat tietysti, mistä teoksessa on kysymys: vähän kärjistäen voisi todeta, että introvertteja pidetään jonkin verran parempina kuin meluavia ekstrovertteja, tunnustautuuhan Sylvia Löhken itsekin hiljaiseksi ja sisäänpäinkääntyneeksi.

Kun vielä minäkin olen aina tuntenut olevani introvertti, tai ehkä kirjan myöhemmin käytettyjen termien mukaan joustava introvertti, kun esiintyminen ei ole koskaan minua sanottavasti jännittänyt, aloin miettiä, antaako tämä kirja lopultakaan kummallekaan ihmisryhmälle mitään kovin uutta: ekstrovertteja pidetään pinnallisina hölösuina, ja introvertit sisällytetään omalaatuiseen keskinäisen kehumisen kerhoon, varsinkin kun heti kirjan alussa lueteltiin kuuluisia hiljaisia ihmisiä läpi historian aina Albert Einsteinista ja Marie Curiesta Tilda Swintoniin ja Mark Zuckerbergiin asti.

Onneksi olin kuitenkin ainakin osittain väärässä, ja Löhkenin teos antoi paljon mielenkiintoista tietoa ja vinkkejä elämästä selviämiseen. Se kertoi muun muassa määrätietoisesti sen seikan, jota en ollut tullut koskaan kovin aktiivisesti ajatelleeksi, eli että introvertti ei tarkoita samaa kuin toinen nykyajan muodikaskin ihmistyyppi, eli yliherkkä tai aistiyliherkkä, vaikka introvertti tarvitseekin heidän laillaan ekstroverttia paljon enemmän aikaa palautumiseen hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä. Lisäksi annettiin ponnekkaasti ymmärtää, että molempia ihmistyyppejä todellakin tarvitaan. Hyvin mielenkiintoisia olivat myös luvut asemasta introverttilapsen vanhempana tai parisuhteista eri kombinaatioissa.

Ehkäpä kaikkein vieraimmiksi minulle jäi kirjan työelämää koskevaa osuus, joka kaiken lisäksi oli aika laaja. Kas kun meidän kaikkien vaatimattomat työt eivät Löhkenin esimerkkien tavoin sisällä paljon palavereita, konferensseja ja työmatkoja, joissa voi valita, matkustaako economy- vai businessluokassa…

Joka tapauksessa suurin osa kirjasta sisälsi hyödyllisiä ja helppotajuisia vinkkejä elämästä selviytymiseen, joten suosittelen kyllä lievin varauksin tätä teosta kaikille meille, jotka koemme itsemme hiljaisiksi ja introverteiksi.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...