Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun kuulin tästä kirjasta, olin heti aivan täysillä, että minulle! Kyllä: vaikka olenkin mukamas jo aikuinen täti-ihminen, niin aina uppoaa pieruhuumori. Vaan hei, eipä ollutkaan sellaista Pikku Kalle -pieruvitsiä, vaan ihan mahtavia tarinoita ja peräti 26 täysin erilaista.
Luin jokaisen ja välillä nauroin ihan mutkilla, miten on osattukin kuvata ilmavaivat sanallisesti rikkaalla tyylillä. Pieru ei ole pääosassa missään tarinassa, vaan hiipii mukaan ikään kuin rivien välissä ja sitten loppukaneetissa tulee esille.
Kun aloitti kunkin tarinan lukemisen, sitä oli heti, että miten kummassa tähänkin saadaan ilmavaiva mukaan, mutta sieltä se sitten tulee eli lopussa suhisee ihan huoletta.
Olin yllättynyt, siis oikein positiivisesti ja kunnolla siitä, miten taidokkaasti nämä kaikki tarinat ovat kirjoitettu. Sitä upposi heti joka kerran siihen, millainen juttu minua vie, kunnes sitten jossain vaiheessa se ”hiljainen hiihtäjä” esittäytyi.
Minun lemppareita tässä kokoelmassa olivat Solisti ja Palaute. Solisti on tyyppi, joka on orkesterissa, mutta miten sitten pääsee sellainen oma soolonumero sieltä, jolle ei vaan voi mitään. Sen kuvaukselle nauroin niin, että piti ottaa kirja mukaan serkkuni luokse ja lukea se hänelle, koska mikäs sen parempaa kuin jaettu ilo. Palaute oli sellainen, että olisin voinut niin kuvitella itseni siihen. Kun siinä tyyppi on kodinkoneliikkeessä töissä ja asiakkaat tykkää, mutta pomo ei. Miksi, se kannattaa lukea tästä kirjasta!
Tykästyin Suvi Rimpeläisen tyyliin niin, että luinpa sitten kirjailijan lasten kirjan Rokkikani ja nihkeät nakit ja nyt yöpöydälläni odottaa jo hänen edellinen novellikokoelmansa Vähän käytetty.
Jos joku miinus pitäisi tonkia esiin, niin kirjan teksti on liian pientä. Lukemiseen menee aikaa, kun joutuu tihrustamaan, lasienkin kanssa.
