Oton elämästä saatiin lukea jo kirjassa Oton elämä, joka julkaistiin vuonna 2011. Nyt päästään taas Oton matkaan, lukemaan siitä, mitä Otolle kuuluu nyt.
Otto on nyt vanhempi ja miettii enemmän sitä, vanhenemista ja kuolemista. Millaista on aamulla herätä, kun on nähnyt unta siitä, miten kaikki toimii ja ikä ei rasita ja kun sitten herättyään on edelleen nuori, mutta kroppa ei. Vanheneminen ei ole aina niin mukavaa, mutta onko vaihtoehtoja? Tätä Otto kyselee muiden muassa palvelutalon asukkailta, joille käy välillä luennoimassa. Hän miettii sitä, miten on annettava tilaa nuoremmille, miten elämä jatkuu jälkipolvissa, lapsissa ja lastenlapsissa. Ei olisi ollenkaan suotavaa elää vaikkapa 200-vuotiaaksi. Jokaisella on aika lähteä.
Otto viihtyy hyvin yksin, mutta silti on kiva tavata toisinaan kavereita, ystäviä, joita ei enää paljoa ole. Hän käy sairaalassakin tapaamassa vanhaa ystäväänsä, vaikka ei tykkää sairaaloista. Hän myös muistelee vanhoja ystäviään, menneitä aikoja.
Hiljaiseloa Meilahdessa on ihana, kaunis kirja, täynnä suurta ja lempeää elämänviisautta, huumoriakin mukavasti mausteeksi. Claes Anderssonin teksti on niin nautittavaa ja miten siitä voikin tulla hyvä ja lohdullinen mieli. Sellainenkin olo, että voisi heti lukea uudestaan, jos vaikka jotain jäi huomaamatta.