Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sairaalajännäreitä sisältyy jokaisen ahkeran dekkarinkuluttajan lukuhistoriaan varmasti monia – muistan itse aloittaneeni joskus 1970-luvulla Robin Cookin Koomalla, joka loi nuoren lukijansa tajuntaan kaamean pelon moisia hoitolaitoksia kohtaan. Psykiatrinen sairaala on tietenkin vielä luku erikseen, ja sellaisen maailmaan on Alex Michaelides sijoittanut esikoisteoksensa.
Kirjan päähenkilö, tai oikeastaan toinen heistä, on Alicia Berenson, taidemaalari, joka on ampunut miestään kasvoihin ja sen jälkeen vajonnut täyteen puhumattomuuteen. Häntä hoidetaan Groven oikeuspsykiatrisessa sairaalassa Pohjois-Lontoossa, ja hänen tapauksestaan kiinnostuu psykoterapeutti Theo Faber. Theo uskoo voivansa murtaa Alician hiljaisuuden lähestymällä tätä kuin ihminen ihmistä, antamalla tilaa ja suomalla jopa mahdollisuuden maalaamiseen. Mutta voiko hänkään mitään Alician mykkyydelle tai oikeammin mutismille? Onko kaikki keinot jo käytetty? – Päähenkilöiden taustoja valotetaan vähitellen kirjan kuluessa, ja Theon näkökulman lisäksi mukana on Alician salainen päiväkirja.
Kyllähän näistä aineksista ihan kelpo jännäri syntyy, olkoonkin että kirjassa oli minusta luvattoman paljon tyhjäkäyntiä, mutta se annettakoon esikoiskirjailijalle anteeksi, vallankin kun hän onnistuu kaiken kaikkiaan luomaan melko taitavasti pahaenteisen ja paranoidisen tunnelman. Kirjan keskivaiheilla käväisee vielä kaikkitietävä kertoja toteamassa, että nyt ollaan jo peruuttamattoman pitkällä – moista kertojaratkaisua ei kirjassa sitten olekaan kuin ihan lopussa. Loppuratkaisu oli ainakin minulle melko yllättävä, ihan täti Agathan tyyliin luotu. ”Täydellinen trilleri”, kehaistaan kansilehdessä, ja vaikka se onkin aivan liian paljon sanottu, on Hiljainen potilas viihdyttävää ja monisäikeistä jännärilukemista.
