Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
1930-luvulla koettiin Yhdysvalloissa ympäristökriisi joka hakee vertaistaan. Maan keski- ja länsiosia vaivasi massiivisia pölymyrskyjä nostattanut kuivuus, jonka takana olivat surkeat maanviljelymenetelmät ja niiden aiheuttama eroosio. Katastrofin inhimilliset kustannukset olivat valtavat, mutta ulkopuolisilta oli usein turha odottaa sympatiaa. Puheet köyhistä, jotka haluavat loisia yhteiskunnan avustuksilla ja salaliittoteoriat katastrofin syistä olivat arkipäivää; siinä mielessä maailma tuntuu muuttuneen vain vähän. Eeva Meltio tuo sarjakuvassaan synkkiin tapahtumiin yhden perheen näkökulman ja aikamoinen kertomus onkin luvassa.
Tarina alkaa, kun katastrofi on vasta tuloillaan. Kuivuus vaivaa maanviljelijöitä siinä määrin, että mitkä tahansa hokkus pokkus -lupaukset alkavat tuntua paremmalta vaihtoehdolta kuin ei mitään. Sateentekijän lupaukset tuovat mojovan ja maksavan yleisön, mutta tapahtuman lopputuloksena ei olekaan sade, vaan onnettomuus, joka muuttaa Shaw’n perheen kohtalon lopullisesti.
Vuosia myöhemmin perheen tytär Ollie on lähtenyt omilleen ja yrittää pärjätä öljykentillä, vaikka naisia ei miehisessä työympäristössä tosissaan otetakaan. Mikään ei tunnu onnistuvan, kunnes Ollie törmää taas kerran sateentekijään. Voisivatko miehen keinot sittenkin tuoda sateen taas tasangoille, ja onko tässä Ollien mahdollisuus korjata menneisyyden virheet?
Meltion kutoma tarina on yksinkertainen, mutta tulkinnaltaan raikas. Hiekka kertoo miten eri tavoin ihmiset reagoivat mahdottoman tilanteen edessä. Ollie, hänen vanhempansa, ja sateentekijä reagoivat ympäristökatastrofiin kukin omasta näkökulmastaan järkevästi, vaikka ulkopuolisesta näkökulmasta näin ei olisikaan. Näistä reagointitavoista on vedettävissä monia yhtäläisyysmerkkejä myös nykymaailmaan ja siihen, miten suhtaudumme oman aikamme ongelmiin.
Mistään anakronismista ei kuitenkaan ole kyse. Hiekan hieno puoli on juurikin uskottava ajankuvaus ja hahmojen inhimillisyys. Erityisesti Ollie on kiinnostava henkilö. Hän ei ole mikään symppis; ristiriitainen ja osin epämiellyttäväkin nuori nainen toimii hahmona kuitenkin juuri siksi, että hänellä on tilaa kasvaa. Tarinan loppu on tästäkin syystä oikeasti koskettava.
Myös visuaalisesti sarjakuva vakuuttaa. Värimaailma on kauttaaltaan haalea, kuin hiekkapaperilla pyyhitty. Lyijykynämäinen viivapiirros yhdistettynä digitaaliseen väritykseen on toimiva ja kuvakerronta on kauttaaltaan ammattimaista.
Hiekkaa ei voi olla vertaamatta Aimée de Jonghin sarjakuvaan Days of Sand, joka käsittelee samaa aihetta. Sarjakuvat ovat vieläpä teoksina samankokoisia kovakantisia jättiläisiä, joten niitä tulee senkin puolesta vertailtua kuin sisarusteoksia. Jonghin tarinan tematiikka liittyy kuitenkin enemmän siihen, miten paljon lopulta voimme ymmärtää toisten ihmisten todellisuudesta, jos katsomme heidän elämäänsä vain linssin toiselta puolelta. Toki Jonghin teoksessa on luettavissa myös kommentaaria nykyaikaan ja ilmastonmuutokseen liittyen; siltä ei voi oikein välttyä, kun puhutaan Dust bowlista ja inhimillisestä töppäilystä, joka katastrofiin johti.
On kuitenkin aina kiinnostavaa huomata miten erilaisia tulkintoja ja tarinoita ihmiset tekevät, vaikka aihepiiri olisi muuten sama. Eroistaan huolimatta kumpikin teos onnistuu sanomaan jotain syvällistä ja onneksi myös toiveikasta ihmisyydestä. Days of Sand oli vuonna 2022 vuoden sarjakuva, ja Hiekka puolestaan on vahva ehdokas tämän vuoden parhaat vinkkaukset -listalle. Pääsipä listalle tai ei, sen verran kova veto Meltion sarjakuva on, että tätä voi kyllä suositella aivan kaikille sarjakuvien ystäville.
