Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Vallankumous mon amour. Tunnen jo sinun tuoksusi. Hetkittäin näkymät ovat valtavat, mutta välillä minä vajoan johonkin outoon tahdottomuuteen, harmaaseen tilaan, ikävään.”
Heidi Köngäksen romaani Hertta on kertomus vallankumouksellisuudesta, aatteista, uskosta parempaan maailmaan. Mutta se kertoo myös tunteista ja unelmista ja niiden sortumisesta. Kirjan pääosassa on ehkä kuuluisin suomalainen kommunistipariskunta, Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino, ja tapahtumia katsellaan vuorotellen kummankin näkökulmasta; lisäksi oman äänensä saa myös Etsivän Keskuspoliisin entinen päällikkö Esko Riekki. Kaikki siis todellisia olemassaolleita henkilöitä, mutta siitä huolimatta Hertta ei ole dokumentti vaan täysiverinen kirjallinen taideteos.
Romaanin tapahtumat alkavat 1930-luvun loppuvuosina, kun Hertta Kuusinen on juuri päässyt vankilasta. Hän tapaa silloin maanviljelijänä toimineen Leinon ja rakastuu silmittömästi. Tätä rakkautta kestää sitten kymmenisen vuotta; loppuvuosina jopa avioliitto solmitaan, vaikkei Hertta uskokaan moiseen porvarillisen yhteiskunnan instituutioon. Jatkosodan alkaessa kummatkin vangitaan jälleen, mutta poliittisen ilmastonmuutoksen myötä molempien ura lähtee nousukiitoon sodan jälkeen: Leinosta tulee ministeri, Hertasta kansanedustaja. Suhde kuitenkin päättyy 1940-luvun lopussa, kun Moskovasta käy käsky, ja Hertan rakkaus tempoilevaan mieheen ei enää jaksa kestää.
Köngäs kuvaa sydäntäsärkevästi Hertan tunteiden ehdottomuutta, on kyse sitten aatteesta tai miehestä. Hän uskoo, toivoo ja rakastaa, kun taas Leino venkoilee, pitää toista naista, pesee hysteerisesti käsiään bakteerikammossaan ja alkoholisoituu lopussa, vaikka onkin nuorempana ollut vakaumuksellinen absolutisti. Leinosta tulee väkisinkin tarinan pahis ja Hertasta hänen uhrinsa, etenkin kun Köngäs on tehnyt sen rohkean ratkaisun, että hän kuvaa Leinon olevan Riekin vasikka ja antavan ilmi aatetovereitaan ja itse asiassa seurustelevan Hertan kanssa vain pitääkseen välit auki suomalaisiin kommunisteihin ja Hertan kautta myös tämän isään, Moskovassa asuvaan Otto Wille Kuusiseen. Toisaalta Hertasta on vaikea löytää uhriutumista, hänet on kuvattu lähes epäuskottavan suoraselkäiseksi, kirkasotsaiseksi ja eteenpäin pyrkiväksi; vasta hänen Moskovaan jääneen aiemmasta suhteesta olevan poikansa Jurin traaginen kohtalo saa hänet murtumaan. Kirjan lopussa hän kuitenkin pohtii: ”Ymmärsin, että toveruus pitää sisällään kaiken, koko elämän antamisen aatteen käyttöön, eikä yksityisellä halulla, rakkaudella, tahdolla ole mitään merkitystä. Aate on meitä kaikkia voimakkaampi.”
Hertta on kauniisti ja ilmaisuvoimaisesti kirjoitettu kirja. Ainoa puute, minkä siinä koin olevan, oli se että kolmen hyvin erilaisen kertojan äänet olivat ehkä liian samanlaisia. Mutta kokonaisuutena se oli yksi syksyn tähänastisista lukuelämyksistäni, ja täytyy sanoa, että olin vähän pettynyt, kun sitä ei valittu Finlandia-ehdokkaaksi.
